lauantai 9. maaliskuuta 2013

Minuun on iskenyt kansantauti

Hip hei, täällä taas! Tämä nainen on vähän jymähtänyt eikä ole ollut voimia miettiä bloggaamisia. Tänään sattui sellainen lupompi päivä ja ajattelin taas avautua. Sain muuten laitettua kuvatkin edelliseen postaukseen näin jälkikäteen!

Kävimme pari vuotta sitten Haapsalussa galleria Epp Mariassa, jossa galleristina toimii taiteilija Epp Maria Kokamägi. Ketä kiinnostaa, alla on linkki kyseiseen paikkaan.

http://www.eppmaria.ee/Epp-Maria-Galerii-tutvustus/

Galleriasta lähti mukaamme vuoden 2011 kalenteri, jossa jokainen kuukausi on maalaus ja kalenteria voikin käyttää seinällä vaihtuvana taidenäyttelynä. Ei haittaa, vaikka vuosi on jo vaihtunut pariin otteeseen, sillä maalaukset ovat edelleen yhtä kauniita ja värikkäitä.


Käänsin tämän maaliskuun lehden näkyviin ja sieltä tuli esiin nuukahtanut nainen nuukahtaneiden kevätkukkien kanssa. Se on ihan kuin minä, yhtä vedoton. Paukut on niinsanotusti loppu. Parina viime viikkona pientä piristystä on ollut havaittavissa. Mutta niin helposti edelleenkin mieleen tulee ajatus, että ei jaksa. Ei niin ei.

Sitten vaan jättää väliin. Niinkuin vaikka eteisen siivouksen ja naulakoissa roikkuvien pomppien läpikäymisen. Jos jakaa asuntoa osiin, voi yhden osan selvittämällä saada jotakin pientä näkyvää aikaan. Riittämättömyys, tuo keski-ikäisen naisen kansantauti! Tässä jonakin viikonloppuna mankeloin aivan ylivoimaisen kasan lakanoita ja pyyhkeitä. Kodinhoitohuone näytti hetken siltä kuin siellä olisi ollut kaikki hallinnassa. Tiesin kyllä koko ajan että se on suurta hämäystä. Röykkiöitä alkaa muodostua jo saman päivän iltaan mennessä.

Tänä aamuna harjoittelin taas semmoista asiaa, mitä olen alkanut tekemään. Että istun ja katselen. Ja yritän löytää sen osan itsestäni, joka ihailee varauksettomasti kaunista maisemaa joka ikkunasta näkyy. Miettimättä samanaikaisesti vakuutuksia, laskutusta, aikataulua, akupunktioon menoa, koiran kynsien leikkaamista, verhojen ostoa, asiakkaita ja niitä mankeloitavia liinavaatteita. Että ihan ajattelen pysähtyä siihen hetkeen ja tuijotella ulos.

Huomasin sitten katsoessani, että Väsynyt puu (lähes yhtä väsynyt kuin minä) on pukeutunut juhla-asuun ja nappasin siitä kännykkäkameralla kuvan. Tajusin että tämän päivän to do -listassa sen katselu menee nyt kaiken ohi. Ei ole mitään tärkeämpää. Puu oli täynnä kimallusta, joka latistui kameran linssin läpi. Mutta näkyy sitä vähän kuvassa.

Minulla olisi kerrottavaa romanttisista verhoistakin, mutta säästän sen ensi kertaan. Mukavaa lauantai-iltaa ja myös alkavaa uutta viikkoa lukijoille!


11 kommenttia:

  1. Puu juhla-asussa ♥ Eipä sellaista joka päivä näe! Hienoa että pysähdyit.
    Mikäs kiire sitä, valmiissa maailmassa, tapaa naapurini sanoa. Ja joku toinen sanoo, että työ ei tekemällä lopu. Kumpikin on oikeassa.
    Aurinkoista viikonloppua ja rentoja pysähdyshetkiä!

    VastaaPoista
  2. Minustahan juuri toissapäivänä yksi läheinen sanoi, että lempisanani on kuulemma "röykkiö". Meilläkin on niitä joka puolella - ei auta muu kuin katsoa muualle ja jos tarmonpuuska iskee, niin ottaa pikkuisina osina ne tosiaan. Mutta mankeloimaan minä en ole koskaan opetellut, ryppysissä lakanoissa on ihan hyvä nukkua. Pysähtymistä kannattaa harrastaa, jatka samalla linjalla, se on kaikkein tärkein to do -juttu! Aina. Ihanaa kun kirjoitit pitkästä aikaa! Ilon pilkkeitä ja hyviä hetkiä myös sinulle sinne!

    VastaaPoista
  3. Ilona,ihanaa taas kuulla susta....minkä neuvon antaisit tai minkä kysymyksen kysyisit asiakkailtasi jos olisivat paikallasi....mitäpä jos sinäkin kuuntelisit,istuisit kiireettä...elämä on tässä ja nyt,valmiina nautittavaksi sellaisenaan.. Röykkiöitä,tekemättömiä töitä,ei niitä mikään vie,mutta hetket,hienot,ainutlaatuiset,ne katoaa koko ajan....elämästä on nautittava tässä ja nyt! Paljain jaloin kävely,tanssi,karusellissa ajelu,mikä vaan mikä tuo iloa,sen aika on nyt,muun ehtii myöhemminkin.... onko safari tulossa muuten? Olisipa ihana kohdata sielläkin taas! Iloa,valoa,kevätoloa!

    VastaaPoista
  4. Saila, kiitos samoin sinullekin! Kävin muuten kurkkaamasssa hienoja tapettejasi.

    Saara, voi miten lohdullista kuulla että röykkiö on muillekin tuttu ilmiö! Kiitos ilon toivotuksista, sinua lämmöllä ajattelen <3

    Marja, niinpä niin, pitäisi enemmän miettiä mitä itse sanoisi asiakkaalle. Että tee niinkuin minä sanon äläkä niinkuin minä teen :) Safari on kuulemma syksyllä, en taida päästä mukaan kun on muita matkasuunnitelmia samoihin aikoihin. Kenties kerran vielä... Mukavaa pääsiäisen odotusta!

    VastaaPoista
  5. Voi miten kuullosti niin ihanan tutulta. Meitä on siis muitakin, joilla ei oo koti tiptop koko ajan.
    Röykkiöt kasvaa heti kun selkänsä kääntää, samoin villakoirat jotka yrittävät vallata tämän tuvan. Lasten huoneiden muuttokin kesken, ja neliöt loppuu kesken...
    Mutta tuo pysähtyminen on kyllä niin viisas juttu.
    Maailmaa ei todellakaan saa valmiiksi, vaikka mitä tekis. Asia kerrallaan, pikku hiljaa, nauttien niistä pysähdyksistä matkalla.

    Ihanaa, voimaannuttavaa kevättä!

    Kaunis puu muuten!

    VastaaPoista
  6. Uskomaton mankelointisuoritus - kade ja kyllä jäisi tekemättä... Mutta saman keski-ikäisen naisen kansantaudin oireita olen itsessänikin huomannut, aina on jotain tekemättä vaikka on jo niin uupunut, että päässä vain humisee.
    Uusi rauhoittumisharjoituksesi kuulostaa hyvältä ja varmasti toimii. Siihen vain pitää antaa itselleen aikaa. Hetket jolloin vain katselee, vaikka juhlapukuista puuta rauhassa, ilman kiirettä tai ainaista suorittamisen tarvetta, ilman aikatauluja ja suunnitelmia ovat varmaan parhaita asioita joita voi itselleen suoda - hengähdyshetkiä arjessa - ikkunoita oivallukseen. Ihanaa kevään alkua Ilona!

    VastaaPoista
  7. Sumi, kiitos palautteesta! Niin meilläkin loppui neliöt kesken ennnekuin nyt yksi lapsonen lensi omaan pesäänsä niin tilaa tuli yhtäkkiä ihan hulppeasti lisää!! Mukavaa kevättä sinullekin!

    Jamuska, minä ja mankeli olemme erottamattomat, vaikka meidän yhteistyö on aika harvanlaista. Mukavaa kevättä ja onnea myös omiin projekteihisi!

    VastaaPoista
  8. Noissa tavararöykkiöissä, arjen kaaoksessa, likaisissa ikkunoissa ja nurkkien pölypalleroissa on vaan se vitsaus että rantoutuminen olis paljon helpompaa kun niitä ei olis....siksi paras tapa rentoutua on lähteä ulos keväiseen ilmaan, , kävellä, katsella puita, kinoksia, kuunnella linnun sirkutusta, kääntää katse aurinkoa kohti ja tuntea kuinka se jo lämmittää poskia...

    On otettava irti paras mahdollinen siitä mitä elämä milloinkin tarjoaa,
    ja toivottavasti on tilaisuus levolle silloin jos sitä eniten tarvitsee...

    Iloa,valoa, keväisen keveää oloa...

    VastaaPoista
  9. Minulle tuossa kirjoittamassasi oli tuttua ja suorastaan rakasta istuminen ja pysähtyminen. Usein olen istunut lempituolissani, joka on sellaisessa paikassa, etten edes näe ulos enkä katsele mitään. Istun vain ja pysähdyn, annan ajatusten olla ja mennä omia teitään (en kylläkään mihinkään, mitä pitäisi tehdä). Nyt kun olen jäämässä eläkkeellä, olen tuntikausia istunut ja kutonut ja antanut ajatusten vaeltaa vapaasti.
    Ikkunastasi näkyvä juhla-asuinen puu on kaunis. Muistan, että joskus aikaisemmin olisit kertonut väsyneestä puuvanhuksesta, joka kasvoi pihallanne. Lieneekö tämä Väsynyt puu sama? Vai muistanko oikein?

    VastaaPoista
  10. Paula, kyllä kyseessä on sama puu jota olen kuvannut eri vuodenaikoina. Minulla on vielä opettelemista tuossa istumisessa ja ajatusten vaeltamisessa. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  11. Tuo puu on mielenkiintoinen juttu, monenlaisia mielikuvai täynnä...
    usein vaadimme itseltämme että olisimme ikivihreitä havupuita vaikka useimmat meistä ovat lehtipuita joilla on kaikki vuodenajat...
    ja jos synnyin koivunsiemeneksi ei siitä voi kuusta kasvattaa....

    Itse ajattelen että lehdistä vapaa näkee kauemmas, selkeämmin
    jotta uusille silmuille on tilaa tarvitaan aikoja joina oksat ovat paljaat ja kuuraa oksille turvaamassa levon ja uusien alkujen syntymän...
    Paikallaan seisoo silti puu, arvokkaana , ja ennen riisuuntumistaan oli se juhlapuvussa, väriloistossa...

    Jos puu kasvaa tuulien tuiverruksessa kasvattaa se vahvat juuret ja kohtaa säiden vaihtelut luottavaisin mielin...

    Jotta saamme kevään kasvun ilon, joudumme läpikäymään talven levon...

    Sama maisema tosiaan näyttää erilaiselta riippuen mielentilastamme josta sitä katsomme...

    VastaaPoista