sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Tuunaillaan ikkunalamppuja ja tarkastetaan rantasaunan paikkaa


Mitä tämä Blogger nyt meinaa. Etten pysty tuomaan blogiin kuvia lainkaan omalta koneeltani vaan vain verkkoalbumista tai jostain muualta verkosta. Onko kenelläkään suurempaa tietämystä asiasta?

Tämän päivän päivitys jäänee ilman kuvia. Piti kertoa ikkunalampuista. Minä olen hurahtanut Pohjois-Ruotsista Lappiin levinneeseen tapaan laittaa ikkunoihin tunnelmavalaisimet. Alla olevassa linkissä on esimerkki ikkunalampuista. Meillä oli sopivasti olohuoneen verholautojen alla sähköpisteet, sillä siitä oli aikanaan revitty irti loisteputket, tiedättehän, sellaiset millä oli 80-luvulla tapana valaista huone. Siten ikkunalamput olivat oivallinen uusiokäyttötapa verholaudassa olevalle lamppuvaraukselle. Lampuista tulee mieleen pohjoinen. Minuun on iskostunut Lapin kaipuu Leville ja Ylläkselle suuntautuneista laskettelureissuista. Lampuista tulee niin mukava ja kotoisa tunnelma, että!

 


http://weefellows.kotisivukone.com/27

Sitten kävimme tarkastamassa ensi kesänä nousevan rantasaunan nurkkien paikat. Tällä hetkellä paikalla on lohduton monttu, jonne on ajettu isoja kiviä eikä saunaa ollut ihan helppo vielä kuvitella paikalleen. Rakennuslupatoimistossa hakemusta pyöriteltiin vähintääkin sen muutaman satasen arvosta, mitä lupa maksoi. Grillikatoksen paikkaa veivattiin kun se oli ensin liian lähellä "rajaa". Rajan takana olevan maan omistaja on sama kuin sisäpuolisenkin, mutta ei riittänut että sama omistaja eli M vakuuttaa antavansa itselleen luvan rakentaa grillikatos 8 metrin päähän rajasta...


Ensi kesänä ehkä nousevat seinät ja voi olla että syksyllä päästään jo saunomaankin, mutta on turhan toiveikasta uskoa että koko mökki, vaikka pieni onkin, olisi valmis kesän jälkeen. Kesäksi on Ilonan kammarin lukijoille luvassa kuvia ja tarinoita rakennuspuuhistamme. Niin, jos ja kun keksin, miten saan kuvia lisättyä blogiin.

5 kommenttia:

  1. Minulla oli sama juttu mutta googlasin ongelman ja vastauksista löytyneiden ohjeiden mukaan vaihdoin selaimeksi google chromen. Ohjeissa suositeltiin myös Mozilla Firefoxin käyttöä. Selaimen vaihto auttoi ainakin minulla, koska olin käyttänyt internet explorea aiemmin.

    VastaaPoista
  2. Onneksi tuolla Maaretalla on tietoa, huoh! Olen kauhulla odottanut, koska minullakin tulee eteen vastaava ongelma kuvien kanssa, sillä olen lukenut monesta blogista samasta pulmasta! Hei, rantasaunaprojekti, kuulostaa ihanalta!

    P.S. Kävin taannoin lukemassa sen räsymattotekstisi :) Juuri niin, se oli osuva.

    VastaaPoista
  3. Minulla ei vielä oel ollut ongelmia, mutta selaimena juuri tuo mozilla johtuisiko sitten siitä. Saunaprojekti kuulostaa hienolta, on jotain mitä odottaa ja seurata :)

    VastaaPoista
  4. Meillä on vielä tähdet ikkunalamppuina, mutta pitääpä harkita vaikka "timanttilamppuja" olkkariin.
    Kesää on mukava odottaa, varsinkin sinulla, kun on tiedossa uuden uutukainen kesäpaikka.

    VastaaPoista
  5. ja onneksi kesään on enää muutama kuukausi...

    ikkunalamput näyttää kivalta, tunnelmallisen kodikass-kiitti ideasta!


    Voimaannuttavia tammikuun päiviä,elo kulkee valoa kohti joka päivä vaikkei itse tekis mitään....;)

    Marja

    VastaaPoista