perjantai 14. syyskuuta 2012

Ilonan kammari hiljentyy ja herää joulukuussa/Ilona is going to keep quiet and be back in December



Ilona aikoo nyt jättää bloggailun vähäksi aikaa ja  valmistautua syksyn kohtaamiseen. Elämä näyttää kiireiseltä ja jopa stressaavalta, mutta toisaalta se lupaa suurta toiveikkuutta. Se tarjoaa myös isoja haasteita. Uusia asioita alkaa, mutta ne edellyttävät minulta ponnisteluja, jotka vievät aikaani.

Aion keskittyä myös harrastuksiini: pianonsoittoon, laulamiseen ja agilityyn, sillä kaikissa niissä olen päässyt ihan uusiin sfääreihin. Enkä halua unohtaa tarinateatteriakaan...

Lupaan tulla taas esiin joulukuussa. Silloin me kaikki olemme joulun odotuksen tunnelmissa ja minullakin toivon mukaan isoimmat karikot ylitettyinä. Toivon että saan teiltä lukijoilta myös onnen enkeleitä, sillä niitä tarvitaan.

Tähän loppuun siteeraan Tove Janssonia kirjasta Muumilaakson marraskuu, sillä aistin tässä syksyn hetkessä itselläni tuota Vilijonkan olotilaa:

"Vilijonkka istui tunnista toiseen
keittiön pöydän ääressä
ja soitti huuliharppua,
epävarmasti ja hartaana.
Äänet alkoivat muistuttaa sävelmiä
ja sävelmistä tuli musiikkia.
Vilijonkka soitti Nuuskamuikkusen lauluja
ja hän soitti omiaan,
hän oli saavuttamattomissa
ja turvassa koko ulkomaailmalta.
Hän ei pohtinut
mahtoivatko muut kuulla hänen soittoaan.
Puutarha oli hiljainen,
kaikki mönkijät olivat poissa.
Ikkunan takana oli vain
aivan tavallinen syksy
ja voimistuva tuuli."

Toiveikasta syksyä kaikille lukijoille!

I'm going to concern in my job and hobbies, so I'm quite sure I won't have time for my blog this autumn. Nevertheless, I hope you still follow me and I promise I'll appear in December again! Then there's the darkest time of the year and Finnish people enjoy preparing Christmas.

I wish all my readers very peaceful and lucky autumn!