sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Romahtaneita maalaisunelmia -sarja alkaa

SYKSY

Ääneti oksassaan omena.

Tummalta pisteeltä sen kyljessä
näyttää madon ulko-ovi.

- Sirkka Turkka


Tänään on tuollainen päivä kuin tuossa runossa. Kaikki on pysähtynyttä ja ilmakin on märkää. En laita nokkaani ulos, katson vain ikkunasta. Väsynyt puukin on kuin kauhuelokuvasta. On se kauniskin omalla karulla tavallaan.


Lakuakaan ei kiinnosta ulkoilu märässä ja kuraisessa säässä. Sellainen ei sovi Kaarle-kuninkaan seurakoiralle yhtään. Onneksi illaksi on luvassa agilityä sisähallissa. Se on vähintä, mitä tällaiselle jalosukuiselle daamille voi tarjota.


Minä luen uutta Maalaisunelmaa. M:kin lukee sitä. Hänen mukaansa lehdessä esitellyt vaatteet eivät sovellu maalaiselämään. Ne päällä ei voi esimerkiksi tehdä metsähommia. Minä selitän, että idea varmaan onkin se, että joku muu tekee ne hommat ja lehtien kaunottaret tarjoilevat mukista kuumaa juotavaa. Se sopii kyllä M:lle.

Minulle hän ehdottaa, että perustaisin blogin, jonka nimi olisi "Romahtaneet maalaisunelmat". Blogissa julkaistaisiin kuvia siitä, millaista olisi halunnut (vastaava kuin ennen-kuva) ja sitten siitä, millaista tuli (kuten jälkeen-kuva). Aina ei pohjalainen viisaus "hyvää ko yrittää ni priimaa pakkaa tulemahan" sekään päde.


Niinpä aloitimme "Romahtaneiden maalaisunelmien" toteuttamisen omasta kodistamme. Meillä on huone, jonka olemme ristineet "välihuoneeksi". Se kuului ennen maatilan isoon kylpyhuoneeseen, jossa piti mahtua pesemään jos jonkinlaisia soikkoja ja saappaita. Pienensimme kylpyhuonetta ja välihuone jäi läpikulkutilaksi. Menimme ostamaan samaa laminaattia, mitä meillä on ennestäänkin lattioissa. Mallisto oli kuitenkin vaihtunut, sillä remonttimme osoittautui kestäneen jo ainakin seitsemän vuotta. Tarjouksessa oli kuitenin laminaattilaattoja, jotka olivat melko lähellä entistä mallia. 


Minulle tuli villi idea. Meillä on jossakin tallessa mustia laminaattilaattoja. Ostetaan nämä tarjouksesta ja tehdään lattiasta ruudullinen! Löysin Maalaisunelma-lehdestä oivallisen ennen-kuvankin. Jotakin tällaista siitä lattiasta pitäisi tulla. M ei suostu kuitenkaan laittamaan ruutuja vinoon. Unelman romahtaminen on siis jo ihan lähellä. Lattia tuskin tulee vastaamaan kuvan mallia.

Romahtaneita maalaisunelmia -sarja alkaa siis tästä jutusta. Kerron sitten, millainen siitä tuli, kun lattia on valmis. Ja vielä pahempaa on luvassa!




perjantai 21. lokakuuta 2011

Elämää ja tarinoita jo vuoden kokemuksella

Ilonan kammari täyttää tänään vuoden. Nykyään vuodet menevät nopeasti. Se saa minut pohtimaan, minkä merkityksen olen bloggaamiselle antanut sinä aikana. Kysyn itseltäni, haluanko jatkaa tätä harrastusta, johon aikani ei kuitenkaan tahdo riittää. Ja mistä sen idean bloggaamisesta oikeastaan sain? En muista enää. Aloitin kuitenkin haavasta, sen muistan. Haapa on edelleenkin lempipuuni ja näin syksyllä värikkäät haavat ovat veistoksellisen kauniita. Blogista piti tulla nimeltäänkin Haavanlehti, mutta M ei pitänyt nimestä ja kriitikon ääntä kuunnellen päätin tehdä siitä Ilonan kammarin.

Monet blogit ohittavat suosiossaan tämän kammarin mennen tullen, mutta eivät kai valtaisat lukijamäärät mikään ensisijainen tavoite olekaan. Yllättävän paljon tutut ovat kertoneet lukevansa Ilonan kammaria. Minulta tullaan kysymään, mitä blogissa kirjoittamalleni asialle nyt kuuluu. Voi jakaa elämäänsä muiden kanssa. Lukijoilta, jotka eivät ole liittyneet jäseniksi, tulee palautetta mutkien kautta. Pohjois-Karjalassa asuva täti käy lukemassa tarinoitani ja kommentoi niitä äidilleni. Ystävä tulee käymään ja tuo minulle lahjaksi sisustuskirjan, "kun sulla on se blogikin". Anoppi sanoo, että "se on sellainen mietintäkammari".

Tuttujen lukijoiden lisäksi on ollut kiintoisaa saada uusia tuttavuuksia blogistaniasta. Olen tullut osaksi keski-ikäisten naisten verkostoa, jossa käydään keskusteluja kodista, elämästä, perheestä, puutarhasta, kulttuurista, matkoista ja vaikka mistä. Bloggaajien keskuudessa ei revitellä asiattomilla herjauksilla vaan puhutaan toisille ystävällisesti ja kunnioittavasti. Se saa minut liikuttumaan. En ole saanut vuoden aikana kuin yhden roskakoriin menneen kommentin. Sekään ei ollut herjaus vaan mainos.

Vastaus kysymykseen, haluanko jatkaa bloggaamista on kyllä. En uskalla luvata kovin aktiivista toimintaa - jollaista vaaditaan jos haluaa näkyvyyttä - mutta toimintaa kuitenkin. Nykyisin ihmiset ovat kiireisiä eikä aikaa ystävien tapaamiseen ole, joten on turvauduttava sosiaaliseen mediaan kertoakseen elämästään silloin kun itselle sopii. Ystävät voivat lukea sen silloin, kun heille sopii. Bonuksena saa lisää ystäviä, sellaisia, joihin ei tutustuisi muuten. Kiitän kaikkia blogini seuraajia kiinnostuksesta ja toivon jaetun yhteiselomme edelleen jatkuvan. Mukavaa syksyistä viikonloppua kaikille lukijoille!

lauantai 15. lokakuuta 2011

Kiitän nyt siitä tunnustuksesta

Onpas taas ollut hoipakkata. Kuulin tällä viikolla äitiyslomalla olevan äidin kertovan turhautumisestaan siihen, kun mikään ei ikinä tule valmiiksi. Siellä kotona, nimittäin. Minä jaan tuon kokemuksen ja lisään siihen vielä, että kun ei tiedä mistä aloittaisi. Siis kotona edelleen. Töissähän kaikki aina sujuu, menee eteenpäin ja tulee valmiiksi. Ainakin melkein kaikki.



Sain Arkiporinaa-blogista tunnustuksen, joka oli mieltä lämmittävä. Pitää kertoa kahdeksan asiaa itsestä. Tässä lista.

1. Olen Ilona H sen takia, että Ilonoita on täällä blogimaailmassa niin monia. Ilona on oikeastikin toinen nimeni. Myös kammari-blogeja on monia. Ilonan kammari tulee sitä, että olen elänyt lapsuuteni maalla ja meillä oli kotona kammareita. Kammarissa istutaan keinutuolissa ja mietitään elämää. Minulla ei ole keinutuolia vielä. Ehkä joskus on.

2. Minä täytän kohta toisen kerran kaksikymmentäyksi. Jälkimmäinen kaksikymmentäyksi vuotta ovat olleet helpompia kuin ensimmäiset. Nyt vasta osaan elää elämää, ensimmäinen kerta meni sen opetteluun. Toisinaan kyllä mietin, osaanko kuitenkaan vieläkään. Sitten tuleekin mieleen, että miten sitä elämää oikein pitäisi elää? Siitä taas miettii, että sitähän eletään joka tapauksessa koko ajan.

3. Olen kamalan kiinnostunut kaikesta, mitä voi tehdä. Paitsi sukelluksesta ja laskuvarjohypystä. Ne eivät kiinnosta minua yhtään. Sen sijaan jos jään eläkkeelle, ilmoittaudun kansalaisopiston kaikille kursseille A:sta Ö:hön. Mutta en ole varma, jäänkö koskaan eläkkeelle, joten voi olla että tämä ei toteudu.

4. Minä olen siis maalta kotoisin ja maalla asun edelleen. Välillä asuin kaupungissa. Myöhemmin olen todennut, että olen sielultani maalainen eikä kaupungissa asuminen sovi minulle. Minulle ei sovi edes taajamassa asuminen. Haluaisin asua vielä syrjempänä kuin missä nyt asun. Asuntomme on kuitenkin M:n kotitalo emmekä ole juuri voineet sen sijaintiin vaikuttaa.

5. Pidän luonnosta ja eläimistä. Luontoa näen aina ikkunasta ulos katsoessani. M:n kanssa olemme tehneet myös kaikenlaisia retkiä. Eläimiä minulla on tällä hetkellä vain yksi, Laku-koira. Ottaisin toisen koiran, mutta minulla ei ole aikaa kunnialla hoitaa tuota yhtäkään. Toisen koiran ottaminen olisi siis itsekkyyttä. Minä hoidan kaipuutani rapsuttelemalla toisten ihmisten koiria. Haluaisin myös kanoja ja lampaita, mutta epäröin niiden ottamista samasta syystä eli ajanpuutteen vuoksi.

6. En tiedä miksi aina ahdan elämäni liian täyteen. Eihän kukaan sano minulle millaista työtä minun pitäisi tehdä ja mitä minun pitäisi opiskella. Haalin jatkuvasti jotakin uutta vaikka vanhoihinkin asioihin voisi paneutua vähän perusteellisemmin. Yritän pysyä yksinkertaisuudessa, mutta huomaamattani häröilen ja tavoittelen uusia tavoitteita. Olen yrittänyt toisen kaksikymmentäyksivuotistaipaleen loppupuolella vähentää tavoitteita. Ne ovat ehkä vähän vähentyneetkin.

7. Monet ihmiset haluavat paljon matkustella. Kyllä minullakin on paikkoja, joissa haluaisin käydä, mutta voin kuolla niissä käymättäkin. Laskelmoin, miten paljon päästöjä haluan vuodessa aiheuttaa lentämällä paikasta toiseen. Sitä ei moni mieti. Minä mietin. Toisaalta käyn töissä omalla autolla, joten päivittäinen ekologinen jalanjälkeni ei ole ihan pieni sekään.

8. Tähän tyssäsi nyt itsestä kertominen. Ei tule enää muuta mieleen. Mutta mitä se sitten kertoo minusta? No vaikka, että olen niin sanottu Halki, poikki, pinoon -ihminen. Sellainen ihminen tekee kaiken rykäisemällä ja on sitä mieltä, että lyhyestä virsi kaunis. Siitä on hyötyä monesti, asiat tulevat tehdyksi melko pian. Siis ne asiat, jotka tulevat tehdyksi. Ne taas, jotka jäävät tekemättä, voivat jäädä niille sijoilleen ikuisiksi ajoiksi. Haluaisin olla pikkutarkka, mutta totuus on, että pikkutarkkuus on minusta yhtä kaukana kuin sika Pohjantähdestä. Rysääjä mikä rysääjä.

Tämä tunnustus pitäisi jakaa kahdeksalle eteenpäin. Minä haluan antaa sen kaikille lukijoilleni, joilla on oma blogi. Mielestäni jokainen on sen ansainnut. Haastan kaikki bloggailijat kertomaan kahdeksan asiaa itsestä. Olkaa hyvät!

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Eipäs jääneetkään porkkanat maahan

Olen taistellut tämän viikon bloggerin kommentoinnin kanssa. Sen takia en ole päässyt laittamaan kommenttia kenellekään enkä kommentoimaan omiakaan tekstejäni. Pahoittelut, jos en pysty jatkossakaan vastaamaan kommentteihin. Luen ne kyllä. Sain ylläpidosta jonkun vastauksen tähän pulmaan, mutta hahmottamishäiriön vuoksi en ymmärtänyt annettuja ohjeita kirjoitettuna tekstinä - varsinkin kun ne olivat englanniksi. Vähemmästäkin meinaa lannistua.

Siitäkin huolimatta tervetuloa Ilonan kammarin lukijaksi, Sarppu! Sinun blogisi Sitä tätä tota on kiinnostava, koska olin M:n (eli puolisoni) kanssa Reposaaressa kesällä ja nyt voimme lukea blogistasi Reposaaren elämämenoa ympäri vuoden. Kiitos myös Paulalle kivasta tunnustuksesta! Vastaan siihen lähiaikoina.

Lehdet ovat nyt iloisen värikkäitä. Se tuo syksyyn oman tunnelmansa. Olisi mukava kuvata ruskaa ja laittaa kuvia tänne blogiin. Jos olisi aikaa. Siitä on aina pulaa.

Mutta sain minä tänään kotonakin jotakin aikaiseksi. Minulla oli tänä kesänä porkkanamaa - niin, kyllä sitä sellaiseksi voi sanoa. Kesällä tuskailin sen kanssa, se nimittäin puski enemmän kaikenlaisia rikkaruohoja kuin vihanneksia. Minä sain pari vinkkiä ja ensi keväänä olen viisaampi. Teen kasvimaan puukehikkoon ja ostan kaupasta mullat, joissa ei ole rikkaruohojen juuria. Niin kiireiset nykyemännät tekevät.

Entisaikojen emäntä olisikin jo kummastellut, mikä minulla on kun en korjaa porkkanoita kasvimaaltani. Ennen ei ruokaa jätetty maahan mätänemään. Nyt kellään ei ole aikaa edes huomata moista asiaa. Minä valittelin anopille, että ei ole ollut sellaista hetkeä, että olisin voinut mennä keräämään porkkanat maasta. Hän totesi myötätuntoisesti, että kyllä ne vielä siellä säilyvät. Luin samalla hänen ajatuksensa: hän ajattelee, että jonkun pitäisi myös leikata tämän talon marjapuskat tietäen samalla, että se joku tuskin olen minä.
Mutta: porkkanat eivät jääneet maahan! Tänään oli Ilonan virallinen sadonkorjuutapahtuma. Se oli varsin lyhyt toimitus, kesti hädin tuskin puoli tuntia. Mutta porkkanoita tuli melkein viisi kiloa! Ei siis menneet hukkaan ne muutamat hetket, joina ennätin viljelyksiä hoitamaan.