tiistai 26. heinäkuuta 2011

Sorsien pilates


Nyt alkaa taukojumppa!


Siipien heilutus ja räpylöiden nostelu yks-kaks-kol-nel,
kaikki mukaan!


Nyt kaikki pää pyrstöön, jaksaa, jaksaa...


Ja sitten niskan venytykset!


Lopuksi vielä rentoutus.

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Retki jatkui länsirannikolle/Our tour continued to the west coast


Olimme päättäneet lähteä ajamaan niin länteen, että meri tulee vastaan. Me olemme sitä mieltä, että kesällä ei ole mitään järkeä lähteä ulkomaille, kun Suomesta voi löytää niin upeita paikkoja. En ollut koskaan käynyt esimerkiksi Yyterissä, jonne suuntasimme ensin. Meren ja hiekkarannan kauneus on tyrmäävä.


Täällä voi kuvitella olevansa vaikka Las Palmasissa. Yövyimme Reposaaressa leirintäaluemökissä. Siellä ei ollut hiekkadyynejä, mutta kallioista merenrantaa ja aavaa ulappaa, jota saattoi ihailla yömyöhään.


Varsinainen matkakohteemme oli Kristiinankaupunki, jossa vietimme pari yötä. Se on ensimmäisenä suomalaisena kaupunkina saanut Cittaslow-tunnuksen. Tunnus liittyy hitaaseen elämäntyyliin, viihtyisyyteen panostamiseen, kestävään kehitykseen ja muihin hyvää elämää ylläpitäviin asioihin. Ne kaikki asiat sopivat meille, varsinkin kun olimme liikkeellä "ei pidä lähteä merta edemmäksi kalaan" -asenteella.



Hotelliaamiaisella viereisen pöydän tädit ihmettelivät, miten kaupungissa ei ole juuri mitään näkemisen arvoista eikä ainuttakaan tunnelmallista kahvilaa tai ravintolaa. He eivät ehkä olleet huomaneet torin laidalla olevaa Vinkeliä, jonka yhteydessä on myös sisustuskauppa.




Kissat ovat Kristiinankaupungissa jonkinlaisessa erityisasemassa, mutta minä en päässyt perille, miksi. Kaupungista löytyy myös Suomen kapeimmaksi kujaksi väitetty Kissanpiiskaajankuja. Se kylläkin kilpailee raumalaisen Kitukrännin kanssa, joka tosin on luokiteltu kaduksi. Minä en ota kantaa, kumpi ränneistä vie voiton.


Kristiinankaupunki on vahvasti ruotsinkielistä aluetta, vaikka Merikarvia, joka taas on umpisuomenkielinen paikka, sijaitsee ihan lähellä. Kristiinankaupungissa ihmiset puhuvat aivan sekaisin suomea ja ruotsia. Osa ihmisistä puhuu huonosti suomea, mutta osa taas ei taida osata ruotsia kovin hyvin.

Minulle tuli tarve mennä korjauttamaan aurinkolaseja. Löysin optikkoliikkeen, jota piti vanhempi herra. Hänen suomensa oli välttävää, mutta hän rupesi kovasti meidän kanssamme juttelemaan. "Ettekö ole käynyt ennen Kristiinankaupungissa?" hän kysyi. Vastasimme, että emme. "No miksi ette?" hän lisäsi. Tähän meidän oli vaikea vastata. "Tänne tulee mökeillekin ihmisiä sieltä Itä-Suomesta", hän kertoi ja vihjasi, että mökkejä on täällä myytävänäkin. Meitä hymyilytti, kun hän piti meitä itä-suomalaisina. Hänen näkökulmastaanhan kaikki muut kuin rannikolla asuvat ovat idästä!


Näillä seuduilla yleinen ja varmasti perinteinen käytäntö on maalata talot alaosasta punaisella ja ylhäältä valkoisella, keltaisella tai kermanvärisellä, kuten kuvassa. Suurin osa kaupungin rakennuksista on huolella kunnostettu ja entisöity.


Kävimme me yöelämässäkin, mutta ihmisiä tuli paikalle vasta iltakymmenen jälkeen. Se oli meille vähän liian myöhäinen ajankohta. Käväisimme kuitenkin kuuntelemassa paikallisia bändejä ja juhlimassa onnistunutta reissua. Se, että kaupunki on pieni ja hiljainen, ei tarkoita, että se olisi tylsä!


The next destination of our holiday tour was western Finland. We visited in Pori and Kristiinankaupunki. In Pori, there´s an amazing beach called Yyteri. You can get a Mediterranean impression there. So I think in the summer in Finland you can find so beautiful places that you shouldn't travel abroad.  Kristiinankaupunki has got a Cittaslow-certificate as the first city in Finland. It bases on the thinking that the town put value to beautifulness of the milieu, environmental friendliness, slow lifestyle and cozy athmosphere.

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Kanoottiretkellä/A tour by canoe



Olimme yön yli -kanoottiretkellä Keski-Suomessa. Lähdimme liikkeelle Isojärven kansallispuiston liepeillä olevalta järveltä, ja meloimme 10-15 kilometrin reitin useiden järvien ja niiden välisten ojien läpi. Emme tienneet tarkalleen, millaisiin ryteikköihin tällä kertaa joutuisimme, mutta onneksi olimme jo aiemmin harjoitelleet kanootin kantamista!


Ensimmäisen päivän maisemat olivatkin seesteiset ja aurinkoiset.
 Pääsimme helposti ylittämään kauniit järvet ja melomaan niiden väliset reitit.


Järveltä, jolla ajattelimme yöpyä, löytyi aivan loistava majapaikka, pieni pitkänmallinen saari. Siellä oli varmasti yöpynyt ihmisiä halki vuosisatojen. Saarella oli tallattuja polkuja ja teltanpaikkoja.


Länteen päin oli juuri sellaiset kalliot, joilla toivoimmekin voivamme istuskella ja tuijotella auringonlaskua.


Kulkijat eivät olleet roskanneet saarta, mutta elämän jälkiä silti löytyi.
M valmisti bravuuriretkimuonaansa ja söimme hyvin.




Sitten vain elettiin auringon mukaan. Ja vähän kuunkin.











Seuraava aamu ei alkanutkaan yhtä tunnelmallisesti. Päätimme lähteä liikenteeseen ennen sadetta ja kun pääsimme matkaan, saimmekin sen niskaamme. Edessä oli pieniä ojia ja muutama koskipaikka. Välillä kanoottia joutui kantamaan melkoisissa pusikoissa ja välillä kahlaamaan matalassa kivikossa.









Hiukan jo epäilimme, jäämmekö kanootteinemme tänne ryteikköön, mutta lopulta määränpää, viimeinen järvenselkä kuitenkin aukeni edessä.
Muistoksi retkestä saimme sekä märät vaatteet että palaneet olkapäät.

These photos are from our tour through several lakes in the Middle Finland by canoe.
We spent night in a beautiful island.

torstai 14. heinäkuuta 2011

Katselen kuuta ja kitken/I watch the moon and pick the weeds


Viime yönä puolilta öin näkyi outo valoilmiö, kuu-ukko. Kuu-ukoksi voisi sanoa myös meidän M:ää, sillä hän on perehtynyt siihen, miten entisaikaan asioita toimitettiin kuunkierron mukaan. Yläkuu tarkoittaa sitä, että kuu on pullistumassa ja alakuu sitä, että se alkaa kutistumaan. Meidän Kuu-ukon mukaan esimerkiksi taikinaa ei ole hyvä leipoa alakuulla (koska se ei nouse ja näin minulle on jopa joskus käynyt) eikä myöskään istuttaa kasveja. Minä kylvin kasvimaan tänä vuonna alakuulla ja eipä se kovin lihavaa satoa ole tähän mennessä tuottanut. Se oli kylläkin päässyt villiintymään ja vasta tänään kitkin rikkaruohot. Mutta, koska juuri nyt on täysikuu ja ollaan vielä vähän yläkuun puolella, tein virheen kun menin kitkemään rikkaruohot nyt. Ne olisikin pitänyt kitkeä vasta alakuulla, jotta ne eivät lähtisi uudestaan rehottamaan.


Erityisen hankala tilanne on tämän köynnöskasvin kanssa. Kyseessä on elämänlanka, jota sanotaan myös isokierroksi tai karhunköynnökseksi. Se on todella viheliäinen rikkaruoho, sillä se leviää hallitsemattomasti ja kieputtaa itsensä kaikkeen mistä kiinni saa. Olemme yrittäneet vuosia päästä siitä eroon tuloksetta. Kukka on kyllä harhaanjohtavan kaunis, niinkuin tämäkin, joka pistää esiin vadelmapuskasta.


Oli yläkuu tai alakuu, meidän kiinteistönhuoltomies (eli poikani) avusti kitkemisoperaatiotani leikkaamalla nurmikon. Kyllä tällä pihalla kelpaa surkeankin puutarhurin taas vähän aikaa tallustella.


My husband says that it depends on the position of the moon, when is the best time for example to cut the grass. Today was not optimal, because when cutting the grass the moon should become smaller. Thereby the grass would not grow back so quickly. However I picked the weeds and my son cut the grass. I was very satisfyed with the result.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Puuseppää aina tarvitaan, mutta eri asia uskotaanko

Minä kyseenalaistan usein ammattilaisten ohjeita. Esimerkiksi leikkaan lehdistä ruokareseptejä, tuumaan, että "ei tästä näin tule hyvää" ja korjailen ohjeita. Niinpä kaappieni kätköistä löytyy kasoittain ruokaohjeita, joissa lukee: ÄLÄ TEE NÄIN tai joitakin ainesosia on vedetty yli ja korvattu toisilla.

Aina kun minulla on aikaa, harrastan huonekalujen kunnostusta. Koska sitä aikaa ei ole usein, projektit jäävät usein kesken jopa vuosikausiksi. Naapurin puuseppä sanoo, että maalien raapiminen vanhasta huonekalusta on turhaa ja kun homma jää levälleen, puu kärsii siitä. Sen sijaan vain irtoava maali pitäisi poistaa ja pinta tulisi hioa, kitata ja maalata. Itse kyllä pidän huolellisena työnä vanhan maalin kokonaan poistamista.
Tämä jakkara on yksi ikuisuusprojekti. Se on peräisin mummulasta ja sen vuoksi sillä on minulle tunnearvoa. Olin raapinut siitä suurimman osan maaleista pois. Homma oli jäänyt kesken ja jakkara oli kulkeutunut työmiesten istuimeksi taukotupaan.



Minä päätin mennä siitä mistä aita on matalin ja noudatin puusepän oppeja olla poistamatta kaikkia maaleja. Hioin isoimmat irtoavat maalit pois ja vedin valkoista maalia päälle. Lopuksi vielä näytin jakkaralle vähän hiekkapaperia. Siitä oli tarkoituskin tulla vähän ajan hampaan pureman näköinen. Se on kelvollinen meidän eteiseen, mutta jos olisin perfektionisti, en kyllä tuota lopputulosta kelpuuttaisi. Minä vähän protestoin noita ammattilaisen oppeja vastaan.

Meillä kävi tänään toinenkin ammattilainen, eläkkeelle jäänyt sähkömies, joka on tehnyt meillä sähkötöitä ennenkin. En oikein lämpene yleensä kaikenkarvaisille remonttireiskoille, jotka päästelevät suustansa mitä vain tai sitten ovat täysin mykkiä. Mietimme tämän sähkömiehen kanssa lamppujen paikkaa. "No mutta mihin rouva sen haluaa?", hän kysyi. Pahoittelin kodinhoitohuoneen epäjärjestystä. "Sehän on vain elämää", hän vastasi. Tällainen mutkaton kohtaaminen sai minutkin paremmalle tuulelle. Muutkin reiskat kaipaisivat vähän tällaisia ihmissuhdetaitoja.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Laiminlyötyjä tunnisteita

Tällainen idea tuli minulle yhtenä iltana myöhään. Katsoin oman blogini niitä tunnisteita, joita on vähiten mainittu teksteissäni. Minua rupesi houkuttelemaan valita yksi tai kaksi vähiten huomiota saanutta sanaa ja kertoa niistä. Haluaisin haastaa muutkin tällaiseen laiminlyötyjen tunnisteiden käsittelyyn. Hiukan hymyillen otan nyt aiheeksi kaksi sanaa: parisuhde ja retki. Ne ovat jääneet vähemmälle huomiolle blogikirjoituksissani - mitä se sitten minusta kertookaan...

No, meillä on M:n kanssa harrastuksena melominen inkkarikanootilla. Se ei ole kovin aktiivista, mutta säännöllistä kylläkin, sillä melommehan me ainakin yhden kerran kesässä. Suunnitelmissa on yön yli -melontaretki lähiaikoina, joten lähdimme treenaamaan melomista eilen illalla.

Meloimme lähellä olevan niemen toiselle puolelle. Ja olisihan se pitänyt arvata, mitä siitä seurasi. M sai ideankukkasen: "Tämän niemen yhdessä kohdassa on vain kapea kannas, mehän voisimme kantaa kanootin sen yli takaisin toiselle puolelle."

Muistaakseni talvellakin kirjoitin siitä, miten M johdatti minut oikaisemaan "ihan helposti jäätä pitkin" järven yli. Ja eräällä toisella kerralla hän tiesi metsäpolun, josta on ihan lyhyt matka tielle...

Saavuimme siis rutakkoiseen rantaan ja astuessani rantahetteikköön jalkani vajosi lilluvaan mutaan. Aikamme ähellettyämme saimme kanootin hilattua tielle. Järvi kyllä näkyi ihan vieressä toisellakin puolella, mutta hetteikkö oli niin pitkä, ettei siitä ollut mitään mahdollisuuksia saada kanoottia läpi. Niinpä kannoimme kanoottia tiellä pari sataa metriä, kunnes pääsimme jonkinlaisen venepaikan luo. Olisipa joku tuttu ajanut autolla ohi. Olisi varmaan ihmetellyt touhujamme.

Kaikenlaisiin ryteikköihin tämä parisuhde on siis minut vienyt. Retken päätteeksi sain kuitenkin mukavat löylyt M:n lämmittämässä tynnyrisaunassa. Ei käy elämä liian tylsäksi ja vaivannäkö palkitaan.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Mökillä jyrisi ukkonen/There was a thunderstorm at the cottage

Olimme mökillä viikonloppua viettämässä. Se ei ole vielä vaihtanut omistajaa. Tuntuu edelleen haikealta luopua siitä. Laitan tähän vähän kuvia mökkitunnelmista.

Kova ukonilma iski eilen. Meillä kotona ukkoset kiertävät yleensä kauempaa. Mökillä se jysäytti pari kertaa niin rajusti, että astiat helisivät kaapissa. Laku-parka pelkää ukkosta ja lähti paniikissa juoksemaan raollaan olleesta ovesta. Mihinkähän se luuli menevänsä. Se lähti ukkosta karkuun. Onneksi sain sen kiinni. Olimme kuitenkin molemmat kirjaimellisesti uitettuja koiria. Hölmö piski.

Here´s some photos from the summer cottage. We spent weekend there with my husband and dog Laku. There was a terrible thunderstorm and Laku was so scared that she escaped from opened door and I had to run and catch her back. We was totally wet when coming back to the cottage.









perjantai 8. heinäkuuta 2011

Mietteitä matonpesusta/Thoughts about washing the carpets

Sain kerrankin toteutettua homman, mitä vuosia olen suunnitellut. Lähdin mattopyykille.


Tähän tekemiseen liittyy sellainen seikka, että minä olen kotoisin maalta. Niin maalta, että matot pestiin omalla laiturilla. Vasta myöhemmin alettiin tiedostaa, että veteen joutunut mäntysuopa ei ole hyväksi vesistölle. Näihin päiviin asti minä olen pessyt mattoja ainoastaan omalla laiturilla, tosin vain vähän ja vain pieniä mattoja. Koska olen haalinut vanhoja ja uusia räsymattoja ja koska niitä on jo aika monta, katsoin parhaaksi lähteä varta vasten pesemään mattoja sille tarkoitettuun paikkaan. Minulla oli siihen pieni kynnys.


Matonpesupaikan laitteiden käyttö oli minulle vierasta. Viereisellä paikalla rouva käytteli hanoja ja mankeleita tottuneesti. Vakoilin salaa hänen matonpesukäytäntöjään. Vaikeinta minulle on matonpesupaikan sosiaalinen puoli. Minä olen tottunut pesemään mattoni yksin. Matonpesupaikkakynnyksen ylittäminen oli jo tarpeeksi iso askel. Tästä enää puuttui, että joku alkaisi kyseenalaistamaan matonpesutapojani. Niin ei onneksi käynyt. Kuitenkin pesupaikan mikrokosmoksessa minä olin armottoman ulkopuolinen.


Loppu hyvin, kaikki hyvin. Matot tuoksuvat mäntysuovalle niinkuin aina ennenkin. Jos ne eivät aivan kliinisen puhtaiksi tulleetkaan, kyllä aurinko loput haalistaa. Ensi kerralla sitten paremmin.

Today I went washing the carpets. In the summer there's a few places open considered to carpet or rag rug washing by self-service. I have never been in that kind of place and first using the equipment was difficult for me. Anyway, I got clean carpets that sun is now drying!

torstai 7. heinäkuuta 2011

Tavaratarina: Venäläinen harmonikka/A story of an object: A Russian accordion

Kylläpäs olen nyt intoa täynnä, kun Adalmiinan helmikin oli bongannut tämän kammarin ja mainosti sitä Facebookissa! Tai niin, minähän mainostin ensin Adalmiinan helmeä. No mutta tämän molemminpuolisen mainostamisen myötä Ilonan kammarin kävijämäärät pompsahtivat kattoon.

Iloitsen myös uusista lukijoista: tervetuloa kammariini Alma, Jaana, Riitta, Auli, Laventelitalo ja Amalia! Tulikohan siinä nyt kaikki. Suokaa anteeksi jos unohdin jonkun.


Oli minulla muutakin asiaa. Eilen meillä oli kaikki vinksin vonksin tai ainakin hyrskyn myrskyn. Pakkasin nimittäin kirpputorille meneviä tavaroita. Päätin, että seuraavassa elämässäni olen second hand shopin pitäjä. Koko päivän siistin ja suoristelin vaatteita ja näpräsin hintalappuja. Olisi mukava työkseen tuunailla asuja ja myydä niitä ihmisille.


Myyntiin on menossa vanha venäläinen haitarikin. En kylläkään tiedä, päätyykö se koskaan kirpputorille asti, sillä yksi kaverini jo kyseli sitä. Sillä on tarina. Olin mamman ja papan kanssa vuonna 1991 Karjalassa käymässä mamman kotipaikassa. Tuosta matkasta tietysti voisi tehdä oman juttunsa. Siihen aikaan Neuvostoliitossa - valta ei matkamme ajankohtana vielä ollut vaihtunut - oli teiden varsilla kaupustelijoita, jotka pysäyttelivät busseja ja myivät auton peräkontista tavaraa. Silloin tällainen kaupankäynti oli oppaan mukaan kutakuinkin normaalia, vaikka se nykyihmisen mielestä kuullostaakin sangen epäilyttävältä. Sellaiselta mieheltä ostin tämän haitarin, joka silloin maksoi 100 markkaa. Moni on sitä yrittänyt soittaa, mutta venäläinen säveljärjestelmä ei ole sopinut kenenkään tuttuni näppeihin. Kaipa joku osaisi. Koristeena se on kaunis, sillä tuon laatikon sisäpuoli on verhoiltu ruusukankaalla. Ostohetkellä laukussa ja haitarissa oli tosi paha haju, mutta se on hälventynyt vuosien varrella.


Pian tuo harmonikka vaihtaa siis omistajaa. Toivon, että uusi omistaja osaisi myös soittaa sitä, jolloin siitä olisi enemmän iloa. Pieni osa elämäntarinaani lähtee nyt kertomaan muille ihmisille uusia tarinoita.

I'm about to take some clothes and other things to second hand shop. Yesterday I spent the hole day packing the goods. I have bought an accordion from Russia in 1991, when I travelled there. There used to be men by the roads, and they sold many kinds of stuff from the trunk of the car. I bought the accordion from this kind of tradesman. Nobody of my friends can play it, neither do I. I hope the new owner can. At the same time I feel I give away one part of the story of my life. But the accordion will leave now elsewhere to tell new stories to new people.