lauantai 30. huhtikuuta 2011

Iloista Wappua!

Sen verran jaksoin flunssasta huolimatta,
että kävin kuvailemassa rantakodalla vapunviettotunnelmia.
Tässä kuvailujeni sato. Iloista vappua myös lukijoille!






























perjantai 29. huhtikuuta 2011

Näinkö aina meille täällä käy


Olen ollut siellä, täällä ja tuolla enkä ole tällä viikolla ehtinyt viettämään aikaa blogistaniassa juuri lainkaan. Tervetuloa lukijaksi, Aura!

Nyt on käynyt niin - kuten minulle aina käy, koska minulla on yrittäjän vastustuskyky - että pääsiäisenä lomaillessani, stressitason alennuttua sain flunssan. Eilen vielä kärvistelin töissä, mutta tänään oli pakko antaa räkätaudille periksi. Makaan sängyn pohjalla ja niistän.


Sen verran nousin ylös, että ikuistin peruskoululaiseni viimeisen vuoden vappujuhlaan lähdön Blues Brothers -teeman mukaan pukeutuneena. Kenkien koosta voivat lukijatkin päätellä, millaista surua tunnen siitä, ettei minulla ole enää vauvaa. Tämä hetki on yhdenlainen riitti kohti uutta aikaa.













Näin pääsiäisenä pihassa leppäkertun ja tulppaanitkin olivat jo nousseet. Lehdet ovat vielä haravoimatta. Niin paljon kuin olinkin suunnitellut tälle viikonlopulle tekemistä, flunssa vei voiton. Taitaa minulla jäädä vappujuhlatkin rantakodalla väliin. Simat on sentään tehtynä, joten menkööt ne terveisinä juhlijoille.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Oi, kevät ja linnunlaulu!

Linnunlaulu on tässä keväässä veret pysäyttävä ääni. Sitä on pakko oikein seisahtua kuuntelemaan. Mökilläkin se herättää meidät kesäaamuisin. Jos osaisin, äänittäisin sitä blogiini taustamusiikiksi.

Kävin eilen ratsastamassa ja sen jälkeen heitin vielä Lakun kanssa juoksulenkin. Liikunnan tuntee luissaan vielä seuraavanakin päivänä positiivisella tavalla. Tänään jatkuu saunaremontti.

Minulla on näihin aikoihin niin vähän töitä, että mietin, elänkö jossakin epätodellisuuden tilassa. Olen nimennyt tämän taiteilijaelämäksi. En tavoittele suurta palkkaa ja yritän kompensoida asiaa olemalla ostamatta mitään. Se ei täysin onnistu, on pakko ostaa ruokaa ja lapselle vaatteita. Ihailen erästä ihmistä, joka osti maalta mummonmökin, otti lopputilin ja elättää itseään kirjoittamalla. Hän tarvitsee vain 400 euroa kuussa.

Olin talven jälkeen aivan uuvuksissa, mutta tällä viikolla olen saanut yhden idean. Uusia ideoita odotellessa toivotan kaikille lukijoilleni - joita on viime aikoina tullut lisää, mikä on minulle suuri ilo - onnellista pääsiäistä!

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Froteepyyhkeen uusi toimenkuva

Kukaan ei taida arvata, mitä nämä ovat. No, ne ovat vanhoista froteepyyhkeistä leikattuja rättejä. Minä keksin tänään, että värikkäistä pyyhkeistä syntyy varsin iloisia riepuja. Kaappiin varastoidun vanhan pyyhkeen aurinko- ja kuuteema sai uuden merkityksen. Lisäksi froteerätit ovat hyviä pyyhkimiseen, sillä ne ovat vähän karheita. Etenkin keittiössä paras ratkaisu verrattuna kaupan keittiörätteihin, jotka helposti menettävät niin värinsä kuin imukykynsäkin. Rievussa hymyilevä aurinko saa minut tomerammin tarttumaan toimeen.

Huomasin hopeapajunkissat kun heitin kiuaskivet menemään

Minä putsaan saunan kiuasta pölystä, noesta, kivimurskasta ja liasta. Se on appiukon tekemä ja patarautaa. Kivet ovat kolmessakymmenessä vuodessa murentuneet kiukaan pohjalle. Tällä hetkellä kiuas on ruma kuin mikä. Aiomme uusia kivet ja maalata sen kuumaa kestävällä maalilla mustaksi. Saa nähdä lyövätkö ruosteet läpi. Täällä kaikki kierrätetään aina, kun se on mahdollista.





Minä heitän kivimursketta tunkiolle ja huomaan, että hopeapajukin on täynnä kissoja. Ne ovat vähän eri mallisia kuin tienvarsien pajunkissat. En ole tuotakaan asiaa ennen huomannut, vaikka tämän pajun alla olen asunut jo 12 vuotta. Mitä muuta minulta on jäänyt näkemättä.



Riittämättömyyden tunteeni, tuska siitä, ettei mikään tule ikinä valmiiksi, estää minua näkemästä, että jotkin asiat tapahtuvat vaikka en korvaani lotkauttaisi.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Vastaan tunnustukseen ilolla



Oi oi! Sain vallan tämmöisen tunnustuksen Tuijan koti ja puutarha -blogista!
Tietenkin minulle tuli heti kiire vastata haasteeseen. Tunnustuksen saaja haastetaan julkaisemaan 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästään, pienten selvitysten kera ja jakamaan tunnustus eteepäin kolmelle bloggaajalle.

Valokuvani ovat sekamelskassa ja uusimmat kuvat noin kolmelta vuodelta vain koneella. Olen ollut aikeissa teettää niistä paperikuvia, mutta en ole vielä päässyt siihen hommaan asti. Tämän osa-aikavapaani pitäisi kestää heinäkuun loppuun asti, joten toivottavasti sitä ennen tulee päivä, jona albumit ovat taas ajan tasalla. Löysin kuitenkin viisi kuvaa. Valinta oli vaikea, sillä monia muistoja lähti kulkemaan kuvia katsellessani. Lapsuuskuvat jätin suosiolla, sillä julkaisen niitä joskus tulevaisuudessa ehkä muutenkin.



1. Prahan matka

Tapasimme M:n kanssa vuonna 1998 ja ensimmäinen yhteinen reissu suuntautui Prahaan. Matkaa on monesti muisteltu ja Praha houkuttelee edelleenkin muistoja verestämään.


2. Lapset

Meillä on jo pitkä uusperhehistoria. Lapset olivat 2- ja 3-vuotiaita kun tapasimme. Yhteisiä lapsia meillä ei ole. Paljon on ollut mutkaakin matkassa, mutta iloitsen toisaalta siitä, että näin pitkälle on päästy. Ikävä on noita palleroita, joille hauskuudeksi riittää ruohonleikkurin peräkärrykyyti.



3. Mökki

En ole blogissani kirjoittanut vielä paljoakaan mökistä. Olemme nauttineet sen rauhasta ja hiljaisuudesta kohta 9 vuotta. Tänä kesänä todennäköisesti luovumme siitä, sillä meillä ei ole aikaa hoitaa paikkaa. Suunnitteilla on tilalle rantasauna kotimme lähelle, sen tynnyrisaunan paikalle. Mökkiäkin tulee ikävä, paljon on sieltä onnellisia muistoja.





4. Sukujuhannus
 
Jo monta vuotta koko suku on kokoontunut juhannuksen viettoon. Traditioon kuuluu kilpailu ja ruoka. Yksi perhe vastaa kilpailusta, toinen ruuasta ja kolmannella on vapaavuoro.








5. Keskiaika

Olen tehnyt itse tällaisia keskiaikapukuja ja olemme osallistuneet keskiaikatapahtumiin. Viime kesänä pidimme itse keskiaikaiset nelikymppiset. Keskiaikateemassa on jotakin hyvin kiehtovaa. Se kuljettaa mennessään tarinoihin ja mystiseen tunnelmaan.



Haluan lähettää tunnustuksen eteenpäin seuraaville blogistanialaisille:
Omenapuun Katriinalle värikkyydestä ja pohdinnoista
Saaripalstan Sailalle viehättävän maalaismiljöön kuvauksista
Kirjailijattarelle henkeäsalpaavista valokuvatunnelmista

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Vakavoidun kun puhun ruuasta

Olen herännyt tiedostamaan asioita. Tietysti minä olen aina ollutkin melkoinen idealisti, mutta tämä uusi tiedostamisaalto alkoi siitä, että päätin hankkiutua ylimääräisistä kiloista eroon vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Nyt olen pari viikkoa kieltäytynyt viljatuotteista, perunasta ja sokerista. Olen tehnyt itse sämpylöitä leseistä ja mantelijauheesta. Kiloja on lähtenyt 1-2 tähän mennessä.

Mutta idealisti kun olen, rupesin miettimään ruoka-asioita laajemminkin. Miten paljon syömme lisäaineita ja ovatko vähärasvaiset tuotteet oikeasti terveellisiä? Minä olen nyt ottanut linjan, että ostan vain puhtaita raaka-aineita kuten kasviksia, juustoa, lihaa, voita, kermaa ja niin edelleen. Sellainen ruoka on hyvää syödä.

Tähän karppauksensukuiseen ideologiaani kuuluu lisäksi, että ruoka on mahdollisimman pitkälle kotimaista ja lähiruokaa. Suomalainen naudanliha ei mene kaupaksi, koska on niin kallista. Uhkana on, että lihan ja maidon tuotanto loppuu Suomesta kokonaan. Ei kuulosta hyvältä. Ajattelin jatkossa suosia kauppahalliostoksia ja säilöä mm. lihaa enemmän pakastimeen. Se vähentää myös kaupassa käyntien määrää.

Tämä on siis hiljainen protestini teollista ruokaa vastaan ja ympäristön puolesta. Oikeastaan se vähähiilihydraattisuus on tässä tarinassa pelkkä sivujuoni. Olen kuitenkin sitä mieltä, että keskiaikaiset ihmiset muuttivat ruokakulttuuriamme huonompaan suuntaan vaihtamalla nauriin perunaan. He tarvitsivat paljon energiaa, minkä vuoksi se oli perusteltua. Me emme tarvitse.

Kylttipolitiikka mietityttää

Onpas tänään keväinen päivä. Tähän mennessä pihalla en ole saanut mitään aikaan. Jouluvalotkin vielä roikkuvat paikallaan ja näyttävät tässä vaiheessa absurdeilta. Olen toki sammuttanut ne jo aikoja sitten. Niiden alle hankin parit narsissit kevään kunniaksi. Mietin, ovatko jouluvalot narsisseille tuntematon käsite. Nähkööt nyt, että saa sitä valoa maailmassa ilman aurinkoakin.




Olen harrastanut kylttien keräämistä. Tällaisia muodikkaita kylttejä meillä on jokunen. Periaatteessa en oikein pidä englanninkielisistä teksteistä sisustuksessa, sillä ne ovat niin stereotyyppisiä. Mutta sanoma on välillä niin osuva, että olen päätynyt ostamaan kyltin. Oheisen kyltin sain anopilta syntymäpäivälahjaksi ja se muistuttaa minua työpisteessäni siitä, että jokainen on oman onnensa seppä.












Kylttivillitys ei ole mikään uusi asia. 70- ja 80-luvuilla vietiin tuliaisiksi puisia kylttejä, joissa oli joku hassu teksti. Meillä on tynnyrisaunalla pieni peili, jossa lukee: Kukaan ei ole täydellinen. Minustakin puuttuu vikoja. Tuo peili on jaksanut naurattaa meitä vuosikausia. Minulla on pari muutakin vastaavaa saunanpeiliä mökillä. Olen pitkään ajatellut ryhtyväni noiden kylttipeilien keräilijäksi, mutta niitä ei ole tullut missään vastaan. Nyt löysin kirpparilta pari hauskaa versiota ilman peiliä kylläkin. Kun saan kerättyä näitä lisää, voin tehdä uudelle rantasaunalle kollaasin niistä. Ainoastaan tarvitaan vielä se uusi rantasauna.

Moni sivistynyt ihminen piti ennen vanhaankin näitä puukylttejä burleskina kitchinä. Ja sitähän ne olivatkin. Mutta mikä nykyään on kitchiä? Mielestäni kaikki tuo ylimmäisen kyltin kaltainen krääsä, jota kaupoissa myydään. Kitchin ja designin raja on hämärtynyt. En tiedä onko se hyvä vai huono asia. Mutta minä pidän näistä vanhanaikaisista kylteistä enemmän kaikessa mauttomuudessaankin.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

...Ja todellisuutta

Kylppäriremontti etenee sitä mukaa kun M:llä on aikaa. Minulle lankeavat maalaushommat, mutta niitä ei ole vielä. Aika moni kohta uudistuu kierrättämällä. Entisestä saunan ovesta tulee nyt koko saunaosaston ovi valkoiseksi maalattuna. Kasarikylpyhuoneemme oli "avaraa mallia" eli se toimi läpikulkuhuoneena. Palkkien kohdalle tulee seinä, jotta kylpijällä olisi edes joku intimiteettisuoja.

M on irrottanut saunan lampun itselleen työvaloksi ja väliaikaisena laskutasona on saunan vanha jakkara. Valokuvassa vanha lamppu näyttikin yllättäen designvalaisimelta!

Haaveita vain


Minulla on tapana selailla vanhoja sisustuslehtiä uudestaan ja uudestaan. En raaskisi heittää moneen kertaan luettuja lehtiäkään pois, vaikka ne olisivatkin jo niin sanotusti "last season". Itse asiassa kaikkein trendikkäimmät julkaisut eivät kiinnosta minua ja jos jokin tulee muotiin, en halua sitä enää itselleni.  Tällä hetkellä näin on laita katosta lattiaan valkoisten kotien kanssa.  Sisustustyylit alkavat helposti toistaa itseään ja menettää särmänsä. Jossakin keskustelupalstalla puhuttiin tyylien kopioinnin vastenmielisyydestä. Siinä ei ole ihmisen persoona lainkaan mukana vaan kodista halutaan tehdä kiiltokuvamainen.

Aina joskus tulee vastaan juttu, joka herättää ihastusta. Arvelen, ettei ole suuri synti esitellä selailujen tuloksia blogissa. Viime vuoden kolmosnumerossa Koti ja keittiö -lehti julkaisi jutun talosta, jossa haluaisin asua. Ehkä vielä jonakin päivänä...






maanantai 11. huhtikuuta 2011

Miksen tyydy yhteen elämään

Uutta lunta tulee tupaan. Tai ei nyt tupaan sentään, vähän liioittelen. Mutta ilma muuttui kylmemmäksi. Tämä viikko on sellainen kuin haluan viikkojeni olevan: vain vähän aikatauluja. Miten paljon olenkaan elänyt niin, että koko ajan on kiire olla jossakin.

Ihmisellä pitäisi olla monta elämää, jotta ehtisi tehdä kaiken. Minkä kaiken? No sen, mitä tekemättä ei mitenkään haluaisi olla. Mikä siinä on, että päällekkäisyyttä tulee aina. Samana päivänä kun olen kutsunut ystävät kylään on agilitykilpailut. Pitäisi mennä kuuntelemaan pojan konserttia mutta samaan aikaan on myös mielenkiintoinen luento kansalaisopistolla. Minulle käy usein niin, että minun pitäisi olla useassa paikassa yhtaikaa.



Onko aika tiivistynyt? Tuleeko enää koskaan päivää, jona voin keskittyä vain yhteen asiaan? Tämä taitaa johtua minusta itsestänikin. Pelkät ammatilliset tavoitteet eivät riitä minulle vaan minun pitää myös soittaa pianoa, lasketella, juosta, ratsastaa, käydä agilityssä ja tarinateatterissa, lukea, tehdä ruokaa, harrastaa käsitöitä ja sisustamista, laulaa - ja blogata. Miksi en voi tyytyä vain yhteen elämään.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Vihreä kausi jatkuu

Haluan nähdä kaikkialla vihreää. Vihreysmania tulee aina keväisin minulle. Tänä keväänä se on saanut hieman fanaattisia piirteitä. Tällä viikolla kuljin kaupasta kauppaan etsimässä vihreäruudullista tyynynpäällistä tuloksetta. Ikään kuin minulla ei olisi muuta tekemistä tai riittävästi tavaraa. Myös blogi muuttui vihreäksi. Nyt huomaan, etten ole vielä hakenut koivunoksia sisälle. Viikon päästä on palmusunnuntai! Ei kun tuumasta toimeen.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Maata näkyvissä!

Tänään on haahuilu- ja raivaamispäivä. Raivaamista tässä huushollissa riittää, mutta haahuilu on tänä aamuna vienyt minut mukanaan. On jotenkin vapauttavaa tarttua ensimmäisenä siihen asiaan, joka juuri sillä hetkellä tuntuu innostavalta. En saanut aamulla unta vaikka aamu-uninen olenkin. Luin kirjaa Reidar Särestöniemestä. Minut sai hyvälle tuulelle tämä kohta:

"Ennen [taidenäyttelyn] avajaisia Bulevardi kuuden neljänteen kerrokseen oli noussut ripustusta tarkastamaan jännittynyt taiteilija ja kysynyt miltei ensimmäisenä, oliko kukkakauppoja lähellä? Kauppatori neuvottiin. Taiteilija oli palannut sylillinen kukkia mukanaan. Oli monenlaista asteri- ja krysanteemikimppua. Sujuvasti hän oli kirjoittanut näyttävät kortit kukkavihkoihin eri käsialoilla Lapin maaherrasta lähtien. Saapuva yleisö oli kohahtanut, nähtiin, että valtavasti on jo tervehditty eksoottista lapinasuista taiteilijaa."

Lähde: Aikio, M. & Aikio, M. (2005) Särestö - taiteilijan koti. Jyväskylä: Minerva.




Samalla tavalla meidän kaikkien pitäisi osata heittäytyä ja rakentaa onnistumistarinaa vaikka olemattomien tunnustusten varaan. Uskoa siihen, että tästä syntyy vielä jotakin suurta. Omalta osaltani näen heittäytymisen ainakin siinä, etten koe enää tarvitsevani vakituisen työpaikan tuomaa turvallisuuden tunnetta. Sekin tunne on yhtä hatara illuusio kuin Reidarin mukamas maaherroilta saadut kukkatervehdykset.


Katsoin ikkunasta ulos ja huomasin, että etelänpuoleinen rinne on jo osittain sula! Se paljastaa kylläkin julmasti esiin kaikki liat, hiekat, lehdet, roskat ja naapurin lapsien heitteille jättämät pulkat, jotka hukkuivat lumeen eikä niillä sen koommin lasketeltu. Mutta silti. Maa.





Raivausvaihe alkaa ja minä tuskailen, mistä taas aloittaisin, ulkoa vai sisältä ja jos sisältä niin mistä huoneesta. Minua lohduttaa vain orkidea joka edelleen jatkaa kukkimistaan vaikka olenkin laiminlyönyt tunnollista kastelua ja kuitannut kosteutuksen suihkepullolla. Ei auta, pakko siirtyä Reidarista tähän päivään ja tarttua toimeen.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Terveisiä pohjoisen keväästä!

Bloggaamisessani on ollut vähän taukoa, koska olemme olleet reissussa. Tässä matkatunnelmiani Ylläkseltä. Sää oli paras mahdollinen ja olimme neljänä päivänä rinteessä. Ylläksen rinteitä voi suositella kaikille, sillä tarjontaa löytyy helposta vaativaan. Jos tavalliset rinteet eivät riitä, tunturiin järjestetään myös off-pisteretkiä eli laskettelua rinnealueen ulkopuolella.

Jouduin kohtaamaan eri tavoin omien turvallisuuden kokemusteni rajoja, sillä turvallisuudentunteen läsnäolo tai poissaolo konkretisoituu minulla laskettelussa. En haluaisi antaa periksi ja myöntää, että minusta ei enää ole siihen hommaan. Toisaalta eriaisia fobioita neuvotaan  käsittelemään siten, että peloille annetaan sopiva määrä siedätyshoitoa.

Minä annoin itselleni siedätyshoitoa testaamalla, mitä uskallan. Nouseminen korkean tunturin päälle tuntuu huimaavalta, vaikka Ylläksen rinteet ovatkin armollisia jopa pelokkaalle laskettelijalle. Sosiaalisia epäonnistumisen tunteita tulee silloin, kun toiset vain suihkivat ohi suksinensa ja lautoinensa. Jotkut eivät ymmärrä, mitä tässä pitäisi pelätä.

Pelkään myös hissejä. Tuolihissiin en istu ja gondolihissikin tuntui aluksi kammottavalta. Noustuani sillä yläilmoihin riittävän monta kertaa huomasin, että tasapainoilen kahden tunteen välillä. Toisaalta ajattelen, mitä kaikkea kauheaa voisi tapahtua jos tämä yksinkertaisen vaijerin ja rautakoukun varassa killuva koppi putoaisi. Kuuntelen ääniä, jotka viittaavat tekniseen vikaan, vaikka joudunkin myöntämään, että tämä käyttäytymistieteellinen koulutus ei taida antaa vian tunnistamiseen riittäviä valmiuksia. Vastakkainen tunne on kuitenkin istumamukavuus ja hissin rauhallisesti suhiseva eteneminen. Rohkenin katsella maisemia kauas horisonttiin.

Pelon selättämiseen tarvitaan riittävä määrä turvallisuuden tunnetta. Turvattomuus on aina läsnä kaikkialla elämässä. Me tarvitsemme turvattomuudentunnetta kertomaan, mitä voimme tehdä tai mitä emme. Aina välillä turvattomuus tuppaa ottamaan meihin ylisuojelevan otteen. Lomaviikkomme aikana samalla alueella 65-vuotias hiihtäjä ilmoitettiin kadonneeksi. Lähtiessämme pois häntä ei vielä ollut löydetty. Me elämme aina keskellä epävarmuutta.

Vierailimme myös Reidar Särestöniemen ateljeekodissa, jossa olen käynyt ennenkin. Minua kiehtoo tuo Lapin erikoinen taiteilijasielu, oman tiensä kulkija. Myös Reidar ilmaisi tauluissaan kaipuuta turvallisuuteen. Minun tulkintani mukaan hänelle turvallisuus tarkoitti sosiaalista turvaa, turvaa suhteessa muihin ihmisiin. Vai pelkäsikö hän erämaata, joka ympäröi hänen tiettömän taipaleen takana sijaitsevaa kotiaan? Epäilen, koska hän oli syntynyt osaksi luontoa.

Todennäköisemmin kuin putoamalla gondolihissistä olisin voinut loukkaantua liikenneonnettomuudessa, sillä ajoin itse koko 900 kilometrin matkan kotiin. Näin minulle sanoisi tilastotieteilijä. Minun vaarantajuni ei sitä ymmärrä vaan sisäinen selviytyjäni haluaa näyttää mihin pystyy. Pääsimme kuin pääsimmekin perille ja selviytyjä on nyt vakuuttunut, että pystyy mihin vain. Siis jos niitä rinteitä ei lasketa.