perjantai 25. maaliskuuta 2011

.Laatoittajan taidetta kylpyhuoneen lattiassa

On vähän kiirettä tässä. Tämä kiire on sellainen ihan pieni vain. Tilannetta sekoittaa myös se remontti. Puoli huushollia on hyrskyn myrskyn, vaikka uudistus koskee vain pesuhuonetta.

Laatoittaja teki töitään sillä välin kun minä kirjoitin raportteja. Kuivumassa olevat kaakelit, joissa vielä näkyvät laattamiehen pyyhkimisjäljet, ovat kuin hetken taidetta. Illalla meidän käskettiin huuhdella lattia. Vielä tämä ei ole kylpyhuone.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Kylpyhuoneunelmia

Ensi viikolla SE alkaa, nimittäin kylppäriremontti! Sitä ei ole odotettukaan kuin vasta kymmenisen vuotta.  Olemme aikoneet aloittaa remonttia jo vuosikaudet, mutta aina on ollut jotain tärkeämpää tehtävää. Nyt siitä tulee totta, sillä kaakelit ovat jo meillä ja niiden asentaja lupautunut tulemaan. Tästä tulee kylläkin pienen budjetin remontti, mutta on vaikea uskoa, että kylppärimme ainakaan rumemmaksi muuttuisi.

Rohkenen lievää häpeää tuntien laittaa tähän ennen-kuvia saunaosastostamme, joka on alkuperäinen - vuodelta 1980. Se näyttää kyllä kuvissa vielä kaameammalta kuin luonnossa. Lattiassa on ihana mehiläiskennolaatta. Herttaisen keltaisessa lavuaarissa on veden värjäämä vihreä raita. Muutama vuosi sitten tehdyn putkiremontin jäljiltä ovat ulkopuolelle jääneet ruskeat, seinän läpi rysäytetyt putket kuin muinaisissa neuvostohotelleissa konsanaan.

Osallistuin eräänä vuonna kilpailuunkin, josta olisi voittanut kylppäriremontin. Minua ei ikävä kyllä juuri koskaan ole onni suosinut kilpailuissa eikä suosinut nytkään - siitäkään huolimatta, että yritin vedota tuomareihin mahdollisimman kammottavilla kuvilla. Saunan lauteet ovat epämiellyttävän kapeat. Olemmekin aikeissa kääntää ne aivan toisinpäin.

Ilman vääntöä ja äksyilyä tämäkään remontti ei ole lähtenyt liikkeelle. Yritä nyt miehen kanssa suunnitella jotakin. Aina kun jokin asia sovitaan valmiiksi, M muistaa sen seuraavana päivänä ihan eri tavalla. Jännityksellä odotan, mitä hän ja kaakelimies saavat aikaan sillä välin, kun minä olen työreissulla...



Tällaisesta kylpyhuoneesta minä haaveilen. Kuvat ovat vuoden 2007 Koti ja keittiö -lehdestä. Tyyli on maanläheinen ja lämmin. Ammetta meille ei kuitenkaan tule, sillä haaveissamme on kylpytynnyri. Tässä kylppärissä erityisesti pidän naulakoista ja peileistä. Katsotaan, mitä saamme aikaan vai löytyykö minun, M:n ja kaakelimiehen kesken sittenkään yhteistä säveltä. Tarina jatkuu lähiaikoina.


tiistai 15. maaliskuuta 2011

.Risujen raivuuta, onnistumisen riemua ja maailmantuskaa

Olen ottanut tavaksi toivottaa uudet lukijat tervetulleiksi. Tupu, kiva kun olet liittynyt mukaan! Haluaisin rohkaista myös muita kävijöitä liittymään tai jättämään jälkiä käynneistään kommenttien muodossa.

Kuulin viime viikonloppuna runon, joka jotenkin vastasi kysymyksiini, joita olen kauan esittänyt. Tämä liittyy minun ja runon esittäjän kohdalla uusperheen haasteisiin, mutta todennäköisesti ilmiö on laajempikin.

Olen joskus miettinyt, miten heittelen piikikkäitä risuja sinne tänne. Takaisin tulee takiaispalloja. Ne kerääntyvät aikojen saatossa viheliäiseksi risukasaksi, joka pyörii jaloissa. Olen kuvitellut risut tuollaisiksi ruusun oksiksi, joita kuvissa näkyy. Niitä on kamala raivata, sillä ne iskevät kasvoihin, vaikka yrittäisi olla kuinka varovainen.

Ihmettelin siis, miten tämmöinen runo voi olla olemassa, joka kertoo juurikin samasta asiasta. Meillä on tiedossa vain kirjoittajan nimikirjaimet. Jos joku tunnistaa runon omakseen, ilmoittautukoon, niin saan oikein nimen tänne perään.

Laskisit nyrkit, laskisit ne
Laskisit hyvät teot, jotka tehtiin vain sinulle
Siis kuinka monta?
Laske kymmeneen
Jollei se riitä niin laske kymmeneen tuhanteen.

Hautaisit raivon, hautaisit jo
Jos täytyy tehdä raivuutöitä niin raivaa se risukko
Se jonka itse mieleesi loit
Hautaa raivo nyt kun hyvin vielä voit

Vain vähän aikaa on mihinkään,
aivan liian vähän aikaa riidankylväntään!

-J.M.

Tätä kirjoitusta tehdessäni minulle oli tullut sähköpostilla aivan loistava uutinen. Japanin tapahtumia samalla seuratessani en tiedä itkisinkö vai nauraisinko nyt. Henkilökohtainen uutiseni oli kuitenkin minulle merkityksellisempi, sillä se ratkaisee paljon asioita jatkon kannalta. Tänään on harvinaisen helppoa raivata risukasaa...

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Elämää Sotkupetterin kanssa

Aika monella bloggaajalla elämä pyörii suloisten lastenvaatteiden ja herttaisten lastenhuonesisustusten ympärillä. Minulla ei. Elän sellaisen lapsen kanssa, joka on jo vuosia sitten kieltänyt minua puuttumasta huonejärjestykseensä. Laitoin huoneeseen väkisin haluamani verhot, mutta tuo tyyppi tuomitsi ne heti kummallisen näköisiksi. Niin paljoa huoneen sisustus ei häntä kiinnosta, että hän olisi itse vaivautunut vaihtamaan verhot. Voin kertoa teille, hyvät lastenhuonetuunaajat, että saattaa tulla päivä, jolloin lapsi ei enää teidän tuunailuistanne piittaa.

Joskus hän saa kohtauksen. 70-luvun nostalgialevyn soidessa hän tyhjentää huoneensa tavaroista imuroidakseen risteilevien johtojen täyttämän lattian ja pyyhkiäkseen pölyt hyllyistä, jotka pursuavat tietoteknisiä vempaimia. Minä en lakkaa ihmettelemästä, mihin noita kaikkia piuhoja tarvitaan.

Sotkupetteri hoitaa elämänsä, koulunsa ja harrastuksensa mallikkaasti, joten en voi syyttää häntä elämänhallintaongelmista huoneen kaoottisuudesta huolimatta. Olen oppinut Sotkupetteriltä asioita, jotka olisivat jääneet oppimatta ilman häntä. "Koti on elämistä, ei siisteyttä tai vieraita varten", hän sanoo. Hän sanoo myös, että meillä on aina ihan siistiä. Hänen vaatimustasonsa on minun tasooni verrattuna lievästi sanottuna armollisempi. Hän on saanut minut uskomaan, että olen äitinä riittävä, oli sotkun tai siisteyden taso mikä tahansa.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Tule ihmettelemään hetkiä kanssamme!

Uusi Pyydystämme hetkiä -yhteisö on perustettu. Kerran viikossa blogiin ilmestyy ryhmän eri jäseniltä kuvia ja tarinoita elämän hetkistä. Kutsun sinua mukaan. http://pyydystammehetkia.blogspot.com/

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Pianotuolin tarina, jatko-osa

Voi herrajjestas minkälainen ompelija minä olen. Otin nimittäin tänään projektiksi pianotuolin päällisen. Käytin tämän kankaan valintaan aikaani aivan kohtuuttoman paljon. Sen lisäksi pelkkä kangas maksoi paljon enemmän kuin normi-tyyny kaupasta ostettuna. Tämän muotoista tyynyä vaan ei tuppaa löytymään. Kauan suunniteltuani päädyin tuohon vaaleakukalliseen kankaaseen. Tyynystä oli määrä tulla kutakuinkin sellainen kuin  alla olevassa mainoksessa.




Minun tyynyni jäi kuitenkin kauas mainoksen maalaisunelmasta. Luulin tuosta vain osaavani pistellä reunat tuollaisen pullean näköisiksi, mutta täytteet vain eivät suostuneet pullistamaan niitä. Niinpä luovuin ajatuksesta.

Minä olen lähes kaiken tekemisen suhteen "halki, poikki ja pinoon" -ihminen. Se ei ole kovin hyödyllinen ominaisuus käsitöitä tehdessä.

Keskiaikapukuja käsin ommellessani vaate jotenkin antoi anteeksi pienet vinksahdukset, mutta auta armias kun yrität koneella saada hyvää jälkeä aikaan mahdollisimman nopeasti...

Onneksi lukijat eivät näe kaikkia yksityiskohtia. Siinä se tyyny nyt kuitenkin on paikallaan. Hullulle tuolillekin on sitä myötä myönnetty sijoituspaikka kotonamme. Alleen se kaipasi vaaleaa mattoa. Tämä välttäköön toistaiseksi, ehkä jonakin päivänä lähden uuden maton metsästysmatkalle.


Mukien uudelleenjärjestäytyminen ja pieni tavaratarina pyyhkeestä

Olen tällä viikolla järjestänyt keittiön mukihyllyn. Siihen nähden mitä kaikkea täällä talossa pitäisi tehdä, mukien järjestely on kuin turvautuisi toisarvoiseen tehtävään kääntäen selkänsä todellisuudelta. Minä pidän keramiikasta. Mitä krouvimpaa, sen kauniimpaa.

















Olen kerännyt mukeja kirpputoreilta. Miehellä oli ennestään M-muki. Löysin Äiti-mukin kirpparilta. Se tarkoittaa minua. Nyt M:llä on pari.




Pellavainen pyyhe on mummun tekemä. Hän saattaa olla kutonut kankaankin itse, koska oli käsityöihmisiä. Pellavapyyhkeet kestävät melkein mitä vain. Myös niissä on sitä jotakin: krouvia sen olla pitää. Tuossa pyyhkeessä olevat nimikirjaimet mummu on joko tehnyt aivan nuorena tai sitten hän on huitaissut ne siihen ohimennessään, sillä hän on yltänyt elämänsä aikana huomattavasti monimutkaisempiinkin taidonnäytteisiin. Lankakin taitaa olla jotakin jämälankaa, sillä mummu oli tarkka värien yhteensopivuudesta.



keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Kenellä on kotona jotain vihreää?

Olen näköjään ottanut tämän kevään tunnusväriksi limenvihreän. Sitä on ilmestynyt sinne sun tänne. Yleensä en pidä mistään kirkkaista tai räikeistä väreistä.  

Kärsivällisyyteni ei tänään riitä näiden kuvien asetteluun. En saa niitä menemään sinne, minne haluan. Käsittämätön ohjelma heittelee kuvat miten sattuu ja jopa hukkaa niitä. Ei ole helppoa bloggaaminenkaan.
Kukahan minua opettaisi tekemään kuvakollaaseja. Tietotekniikkataitojeni raja kulkee siinä kohtaa.


Minusta tuntuu, että minulla on koko ajan työasioita, joita pitäisi tehdä, vaikka virallisesti olen määritellyt tämän vapaapäiväksi. Asiat eivät ikinä tule kokonaan valmiiksi. Ei tule sitä päivää, jolloin voin olla vapaalla hyvällä omallatunnolla. Hoitamattomia töitä on vaikea olla ajattelematta.  

Minulla on oltava palautumisaikaa ja tilaa ajatella, sillä muuten minulta loppuvat ideat. Se edellyttää, että rajaan enemmän työtäni. Joskus joudun tekemään sitä väkivalloin. Minun pitää pinnistellä, jotta en rientäisi apuun, kun joku sitä tarvitsee. Joudun toistuvasti myöntämään itselleni lupia keskittyä johonkin muuhun kuin työhön.
Näitä vihreitä asioita omassa kodissani kuvaillessa tuli mieleen lastenlaulu "Kenellä on päällä jotain punaista?". Laulussa sanotaan, että on lupa vaikka pomppia tai taputtaa, jos on sitä väriä. Minulla ei vielä kuitenkaan ole voimia ruveta pomppimaan, vaikka minulla onkin limenvihreää. Lohdutan itseäni tällaisella laululla:



Kenellä on kotona jotain vihreää,
jotain vihreää?
Sill´on lupa olla vapaalla,
kell´on jotain vihreää,
jotain vihreää.









 




sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

.Laskettelua ja tinanhohtoista lunta

Bloggaamiset ovat jääneet vähemmälle aktiivisen viikonlopun takia. Tervetuloa, uudet lukijat JaanaElina, Marjo, Pia ja Katriina!

Kävimme Himoksella laskettelemassa. Minulla on pitkä, mutta tuskainen lasketteluhistoria. Jännitän jyrkkiä paikkoja vuosi vuodelta enemmän, vaikka luulisi taitojen kehittyvän yleensä toiseen suuntaan.  Muut perheenjäsenet laskevat miten vain ja mistä vain.

Löysin kuitenkin sopivan loivan rinteen, jota pudottelin alas käytyäni painostettuna kokeilemassa muitakin vaihtoehtoja. Puolison mukaan olimme laskeneet erästä rinnettä viime vuonnakin ja hän tiesi kertoa, että se oli punainen. Minä näin aivan selvästi rinnekartasta, että tämä on musta rinne. Laskimme mäen kuitenkin alas, mies edellä ja minä jalat vapisten perässä. Alhaalla mies totesi, että muistikin väärin. Minä siirryin mummorinteeseen, jollaisiksi olen nimennyt itselleni soveltuvat kohteet.  Minun tavoitteeni laskettelun suhteen eivät ole kovin korkealla. Olen kuitenkin tyytyväinen että yllän edes tähän, lasten ja mummojen tasoon. Ilma oli kuitenkin loistava ja väkeä kohtuullisesti.


Viikonlopun vietimme mummulassa. Järven jään lumi oli tinanhohtoista. Kevät on tullut jäädäkseen.

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Minulla ei ole sanoja tähän päivään

Tänään valo on mustavalkoinen. Meidän pihassa on koivu, jota olen kuvannut eri vuodenaikoina. Se on jo vanha. Minua kiehtoo sen siluettimaisuus silloin, kun siinä ei ole lehtiä. Aivan kuin se tietäisi kaikein, sillä sen oksat haarautuvat joka puolelle.

Kiireettömämpää jaksoa on jatkunut pari viikkoa. Minulle sanotaan, että ei sinun elämäsi mitään kiireetöntä vieläkään ole. Olet koko ajan jossakin. Minulle tämä aika on kuitenkin ollut oleellisesti rauhallisempaa. Suuren osan ajasta olen käyttänyt nukkumiseen. En tiedä olenko vieläkin unessa vaiko jo vähitellen heräämässä. En ole vielä päässyt käsiksi mihinkään sellaiseen, mitä ajattelin tehdä sitten, kun kiireet väistyvät.

Eilen mietin, miksi olen valinnut ihmissuhdeammatin kun kerran puhuminen on minulle raskasta. Väsyneenä en jaksaisi puhua kenenkään kanssa enkä olla sosiaalinen. Sanat tulevat tipahdellen sattumanvaraisesti mikä oikealle paikalleen, mikä aivan hulluun kohtaan. Lauseet ovat takkuisia ja epäselviä.

Tästä tuli mieleeni taas runo. Kaivan esiin kirjan Nuori runo. Se on kulunut, sillä sitä on selattu milloin tuskaisten tunteiden, milloin innokkuuden palon vallitessa. Etusivulla lukee: Ilonalle jouluna 1982. Kummitäti. Ajatelkaa ihmiset, minä olen elänyt jo silloin. Suurin osa teistä ei ollut vielä syntynytkään.
Kokoelman runoista heijastuu 70-luvun taistolaishenki samoin kuin heräävä postmodernismi. Minä kuitenkin luen sitä vuonna 2011 kestävän kehityksen puolestapuhujana. Niin moni asia on yhä ajankohtainen, kuten tämäkin runo sanoista.

Saimme puhelahjan,
emme käyttöohjetta.
Yhä vähemmän pidän sanoista.
Olisimme mykät,
kenties hyräillen, soittaen
oppisimme rakastamaan.

- Helena Anhava









Kirstinä, L & Nurmi, H. (toim.) 1980. Nuori runo. Rauma: Kirjayhtymä.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Orkidea kertoo minulle keväästä ja rohkeudesta

Maaliskuu on toivoa täynnä. Keväässä eniten pidän valosta. Kevään valo on vaalea ja matala. Eilen, kun lähdin poikkeuksellisesti jo aamuseitsemän jälkeen liikenteeseen, yllätyin siitä, että oli aivan valoisaa. Kaamos on päättynyt! Minun logiikallani tämä tarkoittaa sitä, että talvi on ohi.

Aiemmin puhjennut orkideankukka on vielä loistossaan. Nyt ovat uudet nuput lähteneet kasvamaan. Ainakin jossakin asiassa olen siis onnistunut, orkidean saamisessa kukkimaan. Sen asian eteen minun ei ole tarvinnut tehdä paljon mitään. Tekemällä vähän ja pienesti voi usein saavuttaa todellista kasvua.

Löysin työpisteeni uumenista mietelauseista, joita olin aiemmin pitänyt seinällä. En tiedä kuka tämän viisauden on sanonut, mutta se kuvaa hyvin rohkeutta. Vähän niinkuin tuo orkideakin.

Rohkeus ei ole taivaita hipova tammi
joka näkee myrskyjen tulevan ja menevän;
se on hauras kukinto, joka avautuu kun
maassa on vielä lunta.