lauantai 31. joulukuuta 2011

Onnellista Uutta Vuotta/Happy New Year

Nyt on aihetta juhlaan, ei vain siksi että on Uusi Vuosi vaan myös siksi, että Ilonan kammarissa on käynyt tähän mennessä 10 000 kävijää! Kyllä täällä onkin sutina käynyt, vaikka kammarin emäntä ei aina ihan täydessä iskussa ole ollutkaan.

Kulunut vuosi on tuonut mukanaan TODELLA iloisia ja hyviä asioita, joista ei uskaltanut vuosi sitten unelmoidakaan. On se tuonut huonojakin asioita. Mutta niistä oppii aina jotakin, joten eivät nekään asiat lopulta olleet pelkästään huonoja.

Meillä on M:n kanssa rauhallinen Uuden Vuoden vastaanotto tynnyrisaunalla ja rantakodalla. Hyvissä ajoin ennen vuoden vaihtumista tullaan sisälle Lakun kanssa kyyristelemään pöydän alle paukkeelta suojaan.

Kiitos kaikille kammarin kävijöille innostuksestanne, tervetuloa ensi vuonnakin!

Today we celebrate not only the New Year, but also that Ilona´s apartment has already 10 000 visitors from nearly every tiny corner in the world.

We're about to go to the outdoor sauna by the lake and we'll swim in the lake as well. Then we'll grill some food in the tee pee, which is built by my husband. 

Finally today we've got snow in Finland! I wish a Happy New Year for every reader and I wish you welcome  back to my apartment also next year!

perjantai 23. joulukuuta 2011

Hyvää Joulua/Merry Christmas

Tämän tontun nimi on Pöljänteri. Olen saanut sen joskus eräältä ihmiseltä lahjaksi. Nimi ei kerro siitä ihmisestä, vaan Pöljänteri on tonttu Toljanterin kaukainen, vähän yksinkertaisempi serkku.

Pöljänteri ilmestyy aina joulun aikaan olohuoneen sohvalle istumaan. Se valvoo, että joulurauhaa noudatetaan. Muinakin aikoina kuin jouluna se kolistelee yöllä nurkkia, jos talossa paljon riidellään.

Sen lemmikki on vuohi, vaikka se äkkiseltään näyttääkin porolta. Vuohi on sillä tiukasti lie'assa vaikka olen tullut siihen tulokseen, että vuohet eivät helposti karkaile.

Suurimman osan vuodesta Pöljänteri viettää hyllyssä kodinhoitohuoneen katonrajassa. Se näkee sieltä myös kesän ja pääskyset, niinkuin Tonttu-laulussakin:

Vaikka pääsky nyt poissa on, 
keväällä tuoksuun tuomiston 
kyllä se saapuu varmaan
seurassa puolison armaan. 

Jouluaattoyönä, syötyään keittiön pöydälle jääneitä ruokia maha pullollaan, Pöljänteri vajoaa mietteisiinsä.

Vaiti metsä on alla jään, 
kaikki elämä makaa. 
Koski kuohuvi yksinään
kumuten metsän takaa. 
Tonttu puoleksi unissaan 
ajan virtaa on kuulevinaan
tuumii, minne se vienee
missä sen lähde lienee. 

Ilonan kammari toivottaa kaikille lukijoilleen Iloista Joulua!

Happy Christmas for every reader from Ilona's apartment!

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Ei ole Kööpenhamina kuin ennen/Copenhagen is not like formerly

Kävimme itsenäisyyspäivän viikonloppuna Kööpenhaminassa. Blue1 lentää sinne Tampereelta suoraan. Minulla ei ole ollut Tanskaan mitään erityistä kosketusta, paitsi että puolisoni sukujuuret ovat siellä. Hänessä onkin ehkä jotakin sellaista mutkatonta, mitä saattaa aistia myös tanskalaisissa ihmisissä.

Olen kuunnellut Loirin esittämänä Juha Vainion kappaletta "Ei ole Kööpenhamina kuin ennen". Siinä kerrotaan hurjasta merimieselämästä ja kaivataan kadotettua nuoruutta. Myös pianonsoiton opettajani, eläkkeelle jäänyt muusikko, tarinoi usein nuoruutensa Nyhavnista. Hän soitti kaljapalkalla yökerhoissa, joissa meno oli villiä.

http://www.youtube.com/watch?v=v3fARpu3LDE


Niinpä oli pakko mennä katsomaan, onko se Nyhaven niin kuin ennen. Söimme lounasta pubissa, jossa villistä merimieselämästä oli enää jäljellä pornahtavat vanhat valokuvat pubin seinillä. Toisella puolella meistä istui joukko eteläamerikkalaisia reppumatkaajia, toisella puolella kolme tätiä söi hampurilaista oluen kera. Sellaiset tädit tuskin olisivat eksyneet siihen entiseen Nyhavniin. Hinnat ovat nousseet ja väki on keskiluokkaistunut. 


Kolusimme perinteisiä turistikohteita: Thorvaldsenin museo, Pieni merenneito -patsas, Rosenborgin ja Amalienborgin linnat, Pyöreä torni, kirkkoja... Jostain syystä pakolliset nähtävyydet tuntuvat minusta aina vähän pakollisilta nähtävyyksiltä.


Tivoli on auki joulun alla, vaikka talvikauden onkin suljettuna. Odotin perinteistä tivolimaailmaa, siirtymistä hetkeksi satujen ihmemaahan. Seikkailuani haittasivat puistattavat huvipuistolaitteet, joista kuului ihmisten kiljunta. Ne veivät hohdon sirkuskarusellin eläinhahmoista ja lammella japanilaistyylisillä veneillä seikkalevien lasten hurmiosta.


Kojuissa myytiin makeaa jouluglögiä, joka olikin tivolin juttu. Myös muita herkullisia tuoksuja saattoi aistia ilmassa. Tivolin monet ravintolat olivat täpötäynnä.



Tanska on kuuluisa smörrebrödistä (tiedän, en osaa kirjoittaa sitä oikein). Ihmiset söivät sellaisia kaikissa tilanteissa ja monet muutkin ravintola-annokset näyttivät rakentuvan leivän varaan. Leipiä oli pieniä ja isoja ja mitä moninaisimmilla päällisillä. Jouduin tinkimään vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Kuvan leipä oli kuitenkin ruista ja sopi mainiosti paahtopaistin, pikkelsin, suolakurkkujen ja paahdetun sipulin seuraksi.



Halusimme retkeemme myös eksotiikkaa ja päätimme kävellä Christianiaan. Kuvittelin, että 70-luvun hippiväestö on keskiluokkaistunut ja heidän huumehöyryisestä nuoruudestaan on jäljellä vain hatarat muistot ja persoonalliset pienet asumukset. Kuvitelmani osoittautui vääräksi, sillä jouduimme keskelle epämääräisiä markkinoita, joiden kojuissa myytäviä tuotteita emme uskaltaneet ryhtyä tarkemmin tutkailemaan. Christianiassa valokuvaaminen on kielletty, enkä suosittele kenenkään sitä yrittävän. Tänä vuonna kaupungin hallinto on kuitenkin antanut hippiyhteisölle kuoliniskun, joten voi olla, että vaihtoehtoryhmän 40 vuotta jatkunut boheemielämä ei enää kanna kovin pitkälle. Kaupunki nimittäin haikailee tuosta merenrannasta paikkaa huippukalliille asuma-alueelle.



Pyöräily on Kööpenhaminassa erittäin suosittua ja kaupunkilaisten pyörät ovat nostalgista Aino-tyyliä. Christianialaisten ansiota lienee, että heidän kehittelemänsä kuljetuslaatikot pyörissä ovat laajasti kaikkien kaupunkilaisten käytössä. Myös Suomeen toivoisi yhtä positiivista suhtautumista pyöräilyyn. 


Muutenkin köpisläiset ovat positiivista väkeä. He ovat kohteliaita ja avoimia. Ihmisten ulkoinen tyyli on rento: kaupungille voi lähteä vaikka verkkareissa eikä korkokenkiä juuri näy. Naisten tyypilliset jalkineet olivat saappaat. Kostean raaka meri-ilma vaatii käytännöllistä pukeutumista ja sitä kööpenhaminalaiset myös noudattavat. Naisten naisellisuus ei ole vaatteista kiinni.


Matka oli onnistunut, vaikka jouduin täydentämään varustustani pipolla ja tumpuilla. Paluumatkalla lentokenttävirkailija uhkasi, että joudumme palaamaan Tukholman kautta ja ehkä yöpymään siellä. Toinen pariskunta kuitenkin lähti Tukholmaan vapaaehtoisesti ja me pääsimme suoraan takaisin Tampereelle.



Last weekend we was to Copenhagen, Denmark. The city was nice althrough the weather was rainy and windy. Copenhagen is not any more as wild as in a Finnish song, that tells about sailors´adventures in Nyhavn ("New port") with drinking and girls. People are friendly and open-hearted. Women wear practically in the cold and muggy maritime climate. We made sight-seeing in the center of city and visited the Christmas market in Tivoli.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Mitä, onko jo kohta taas joulu?

En ole tässä härdellissä kulkenut tavarataloissa. En siis tiedä yhtään, mikä sesonki on menossa. Huomaan, ettei minulla olisi ollut mitään päällepantavaakaan viikkoihin, ellen olisi kouhaissut ruokatunnilla paria puseroa läheisestä kauppakeskuksesta. Mutta siellä en huomannut mitään merkkejä ennen tätä päivää. Yksinäinen joulupukki istui alimman kerroksen penkillä. Kukaan ei kiinnittänyt siihen huomiota. Aivan orpona se istui siinä. 

Joulukaktus kertoo minulle, että on aika ruveta kukkimaan. Mutta sehän kukki juuri äskettäin! Niin heinäkuussa, se sanoo minulle. Nyt on kohta joulu. Minähän kirjoitin joulutekemisistä blogiin ihan hiljattain. Kun selaan kirjoituksiani, ne ovat joulukuulta 2010. Kokonainen vuosi sitten. Onko aivan varmasti vuoden kaikki päivät oikeasti olleet? Olen epäuskoinen.

Kaktusta kuvasin, koska kävin tänään ystävien kanssa kamerakaupassa. Nimittäin järjestelmäkamerakaupassa. Minä en uskalla mennä sellaiseen yksin. Olimme katsoneet valmiiksi halvan linssin, jonka ostin. Se on Canon EF 50/1.8 II. Halusin enemmän valovoimaa ja isomman aukon.

Kotona kuvaillessani huomaan, etten meinaa saada kuvattavaa kohdetta mahtumaan kuvaan. Tästä myyjä minua varoitti. Tottakai viidellä sadalla saa paremman. Mahtui kuvaan kuitenkin kranssi, jonka ostin ystävälle lahjaksi huomiselle kyläilyreissulle. Toivottavasti ystävä nyt ei näe lahjaa täällä blogissa ennen aikojaan. Tai onko sillä nyt väliä, sittenhän hän vain odottaa minua innokkaammin. Laitoin mukaan pitsistä nauhaa, jonka voi vaihtaa kranssiin joulun jälkeen. Ja sitten taas ensi vuonna voi laittaa sen jouluisen nauhan. Vuodet kun menevät niin nopeasti.

Lahjakassit menevät minulla aina kierrätykseen eli annan jollekin lahjan kassissa, jossa olen itse saanut lahjan. Tämä kassi saattaa olla siltä ystävältä saatu. Tarkemmin kun muistelen, myös tuohon pitsinauhaan oli kiedottu toiselta ystävältä saatu tuliainen. Samalla ihmiseltä toiselle kulkee kaunis ajatus, hyvä tahto, joka on pannut kädet solmimaan narua rusetille.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Nyt kerron, mitä Helsinki merkitsee minulle/I'll tell you now, what Helsinki means to me

Minä aion nyt ottaa kantaa. Luin nimittäin Hesarin tämän viikon Nyt-liitteestä (sivumennen sanoen Hesari on parempi lehti kuin Aamulehti), miten ihmiset kertovat rakastavansa Helsinkiä. Joku rakastaa repaleisten nakkipapereiden lepatusta kadulla tuulen mukana, toinen metron ääntä, kolmas aamuyön hiljaista utua. No toreja ja merta nyt jokainen rakastaa, mutta kummallisin rakkauden kohde jutussa olivat niiden nakkipapereiden joukossa kadulla ajelehtivat pissat ja oksennukset. Helsingin ainutlaatuinen tunnelma rakentuu siitä kaikesta.

Kun valitsin googettamalla kuvaa Helsingistä, minulle merkityksellisimmäksi kuvaksi nousi tämä kartta. En osaa kulkea Helsingissä ilman sitä. Mystisintä minulle on ajaa julkisilla liikennevälineillä. Pärjään Helsingissä jopa omalla autolla paremmin kuin julkisten varassa. Kartta symboloi muutenkin suhdettani Helsinkiin. Kaikki tuo, mitä toiset rakastavat, on minulle outoa. 

Olen käynyt työasioissa ainakin Pasilassa ja Malmilla. Sinne junasta pudottautuessani kurjuus iskee päin näköä. Ihmisten kehosta ja kasvoista paistaa kolhittu elämä. Kaupunginosat ovat pieniä ghettoja, missä joidenkin elämä pyörii aseman, Kelan ja poliisin ympärillä. Päivittäisen matkan varrelle osuvat myös sosiaaliasema ja baari. Lapset ajelevat busseilla ja junilla yksin kuin kulkukoirat.

Nyt-liitteen helsinkiläiset näkevät tuon rosoisuuden karskina, kotoisena stadielämänä. Stadielämään kuuluu, että kuljetaan kaupungilla, istutaan kahviloissa, käydään elokuvissa ja Stockalla. Minä olen siinä elämässä kuin norsu posliinikaupassa. Kävellessäni Mannerheimintietä viestin itsestäni jotakin, mistä paistaa maalaisuus. Viimeistään sitten, kun kännykkäni soi, jään kiinni. "Jaa mää vai?", sanon puhelimeen. Se on pahempaa kuin minkä tahansa vieraan kielen puhuminen Helsingin kaduilla.

Hesarin juttu sai minut tajuamaan, että se, mikä minulle on kurjuutta, voi olla toiselle ihmiselle onnela. Ja tässä tapauksessa aika monellekin. Surullista siinä tietysti on, että monet niistä Helsinkiin hurmioituneista eivät edes tiedä, mitä Toijalan takana on. Ilonan kammarista voi saada siihen jotain osviittaa, jos ei uskalla henkilökohtaisesti astua Tampereen junaan. 

I read the newspaper of Helsinki, the capital of Finland. In the article people tell, what they love in Helsinki. I live in the countryside, so what someone loves in Helsinki is quite weird to me. I feel myself uncomfortable, when I walk on the streets of Helsinki. My dialect reveals me. I don´t belong there. I see there only the misery of the life. I can feel it when I see peoples' faces. For the people in the newspaper Helsinki is the place of happiness. They love the roughty of the city. Unfortunately many of them even don't know, what kind of places there's outside from Helsinki.


sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Romahtaneita maalaisunelmia -sarja alkaa

SYKSY

Ääneti oksassaan omena.

Tummalta pisteeltä sen kyljessä
näyttää madon ulko-ovi.

- Sirkka Turkka


Tänään on tuollainen päivä kuin tuossa runossa. Kaikki on pysähtynyttä ja ilmakin on märkää. En laita nokkaani ulos, katson vain ikkunasta. Väsynyt puukin on kuin kauhuelokuvasta. On se kauniskin omalla karulla tavallaan.


Lakuakaan ei kiinnosta ulkoilu märässä ja kuraisessa säässä. Sellainen ei sovi Kaarle-kuninkaan seurakoiralle yhtään. Onneksi illaksi on luvassa agilityä sisähallissa. Se on vähintä, mitä tällaiselle jalosukuiselle daamille voi tarjota.


Minä luen uutta Maalaisunelmaa. M:kin lukee sitä. Hänen mukaansa lehdessä esitellyt vaatteet eivät sovellu maalaiselämään. Ne päällä ei voi esimerkiksi tehdä metsähommia. Minä selitän, että idea varmaan onkin se, että joku muu tekee ne hommat ja lehtien kaunottaret tarjoilevat mukista kuumaa juotavaa. Se sopii kyllä M:lle.

Minulle hän ehdottaa, että perustaisin blogin, jonka nimi olisi "Romahtaneet maalaisunelmat". Blogissa julkaistaisiin kuvia siitä, millaista olisi halunnut (vastaava kuin ennen-kuva) ja sitten siitä, millaista tuli (kuten jälkeen-kuva). Aina ei pohjalainen viisaus "hyvää ko yrittää ni priimaa pakkaa tulemahan" sekään päde.


Niinpä aloitimme "Romahtaneiden maalaisunelmien" toteuttamisen omasta kodistamme. Meillä on huone, jonka olemme ristineet "välihuoneeksi". Se kuului ennen maatilan isoon kylpyhuoneeseen, jossa piti mahtua pesemään jos jonkinlaisia soikkoja ja saappaita. Pienensimme kylpyhuonetta ja välihuone jäi läpikulkutilaksi. Menimme ostamaan samaa laminaattia, mitä meillä on ennestäänkin lattioissa. Mallisto oli kuitenkin vaihtunut, sillä remonttimme osoittautui kestäneen jo ainakin seitsemän vuotta. Tarjouksessa oli kuitenin laminaattilaattoja, jotka olivat melko lähellä entistä mallia. 


Minulle tuli villi idea. Meillä on jossakin tallessa mustia laminaattilaattoja. Ostetaan nämä tarjouksesta ja tehdään lattiasta ruudullinen! Löysin Maalaisunelma-lehdestä oivallisen ennen-kuvankin. Jotakin tällaista siitä lattiasta pitäisi tulla. M ei suostu kuitenkaan laittamaan ruutuja vinoon. Unelman romahtaminen on siis jo ihan lähellä. Lattia tuskin tulee vastaamaan kuvan mallia.

Romahtaneita maalaisunelmia -sarja alkaa siis tästä jutusta. Kerron sitten, millainen siitä tuli, kun lattia on valmis. Ja vielä pahempaa on luvassa!




perjantai 21. lokakuuta 2011

Elämää ja tarinoita jo vuoden kokemuksella

Ilonan kammari täyttää tänään vuoden. Nykyään vuodet menevät nopeasti. Se saa minut pohtimaan, minkä merkityksen olen bloggaamiselle antanut sinä aikana. Kysyn itseltäni, haluanko jatkaa tätä harrastusta, johon aikani ei kuitenkaan tahdo riittää. Ja mistä sen idean bloggaamisesta oikeastaan sain? En muista enää. Aloitin kuitenkin haavasta, sen muistan. Haapa on edelleenkin lempipuuni ja näin syksyllä värikkäät haavat ovat veistoksellisen kauniita. Blogista piti tulla nimeltäänkin Haavanlehti, mutta M ei pitänyt nimestä ja kriitikon ääntä kuunnellen päätin tehdä siitä Ilonan kammarin.

Monet blogit ohittavat suosiossaan tämän kammarin mennen tullen, mutta eivät kai valtaisat lukijamäärät mikään ensisijainen tavoite olekaan. Yllättävän paljon tutut ovat kertoneet lukevansa Ilonan kammaria. Minulta tullaan kysymään, mitä blogissa kirjoittamalleni asialle nyt kuuluu. Voi jakaa elämäänsä muiden kanssa. Lukijoilta, jotka eivät ole liittyneet jäseniksi, tulee palautetta mutkien kautta. Pohjois-Karjalassa asuva täti käy lukemassa tarinoitani ja kommentoi niitä äidilleni. Ystävä tulee käymään ja tuo minulle lahjaksi sisustuskirjan, "kun sulla on se blogikin". Anoppi sanoo, että "se on sellainen mietintäkammari".

Tuttujen lukijoiden lisäksi on ollut kiintoisaa saada uusia tuttavuuksia blogistaniasta. Olen tullut osaksi keski-ikäisten naisten verkostoa, jossa käydään keskusteluja kodista, elämästä, perheestä, puutarhasta, kulttuurista, matkoista ja vaikka mistä. Bloggaajien keskuudessa ei revitellä asiattomilla herjauksilla vaan puhutaan toisille ystävällisesti ja kunnioittavasti. Se saa minut liikuttumaan. En ole saanut vuoden aikana kuin yhden roskakoriin menneen kommentin. Sekään ei ollut herjaus vaan mainos.

Vastaus kysymykseen, haluanko jatkaa bloggaamista on kyllä. En uskalla luvata kovin aktiivista toimintaa - jollaista vaaditaan jos haluaa näkyvyyttä - mutta toimintaa kuitenkin. Nykyisin ihmiset ovat kiireisiä eikä aikaa ystävien tapaamiseen ole, joten on turvauduttava sosiaaliseen mediaan kertoakseen elämästään silloin kun itselle sopii. Ystävät voivat lukea sen silloin, kun heille sopii. Bonuksena saa lisää ystäviä, sellaisia, joihin ei tutustuisi muuten. Kiitän kaikkia blogini seuraajia kiinnostuksesta ja toivon jaetun yhteiselomme edelleen jatkuvan. Mukavaa syksyistä viikonloppua kaikille lukijoille!

lauantai 15. lokakuuta 2011

Kiitän nyt siitä tunnustuksesta

Onpas taas ollut hoipakkata. Kuulin tällä viikolla äitiyslomalla olevan äidin kertovan turhautumisestaan siihen, kun mikään ei ikinä tule valmiiksi. Siellä kotona, nimittäin. Minä jaan tuon kokemuksen ja lisään siihen vielä, että kun ei tiedä mistä aloittaisi. Siis kotona edelleen. Töissähän kaikki aina sujuu, menee eteenpäin ja tulee valmiiksi. Ainakin melkein kaikki.



Sain Arkiporinaa-blogista tunnustuksen, joka oli mieltä lämmittävä. Pitää kertoa kahdeksan asiaa itsestä. Tässä lista.

1. Olen Ilona H sen takia, että Ilonoita on täällä blogimaailmassa niin monia. Ilona on oikeastikin toinen nimeni. Myös kammari-blogeja on monia. Ilonan kammari tulee sitä, että olen elänyt lapsuuteni maalla ja meillä oli kotona kammareita. Kammarissa istutaan keinutuolissa ja mietitään elämää. Minulla ei ole keinutuolia vielä. Ehkä joskus on.

2. Minä täytän kohta toisen kerran kaksikymmentäyksi. Jälkimmäinen kaksikymmentäyksi vuotta ovat olleet helpompia kuin ensimmäiset. Nyt vasta osaan elää elämää, ensimmäinen kerta meni sen opetteluun. Toisinaan kyllä mietin, osaanko kuitenkaan vieläkään. Sitten tuleekin mieleen, että miten sitä elämää oikein pitäisi elää? Siitä taas miettii, että sitähän eletään joka tapauksessa koko ajan.

3. Olen kamalan kiinnostunut kaikesta, mitä voi tehdä. Paitsi sukelluksesta ja laskuvarjohypystä. Ne eivät kiinnosta minua yhtään. Sen sijaan jos jään eläkkeelle, ilmoittaudun kansalaisopiston kaikille kursseille A:sta Ö:hön. Mutta en ole varma, jäänkö koskaan eläkkeelle, joten voi olla että tämä ei toteudu.

4. Minä olen siis maalta kotoisin ja maalla asun edelleen. Välillä asuin kaupungissa. Myöhemmin olen todennut, että olen sielultani maalainen eikä kaupungissa asuminen sovi minulle. Minulle ei sovi edes taajamassa asuminen. Haluaisin asua vielä syrjempänä kuin missä nyt asun. Asuntomme on kuitenkin M:n kotitalo emmekä ole juuri voineet sen sijaintiin vaikuttaa.

5. Pidän luonnosta ja eläimistä. Luontoa näen aina ikkunasta ulos katsoessani. M:n kanssa olemme tehneet myös kaikenlaisia retkiä. Eläimiä minulla on tällä hetkellä vain yksi, Laku-koira. Ottaisin toisen koiran, mutta minulla ei ole aikaa kunnialla hoitaa tuota yhtäkään. Toisen koiran ottaminen olisi siis itsekkyyttä. Minä hoidan kaipuutani rapsuttelemalla toisten ihmisten koiria. Haluaisin myös kanoja ja lampaita, mutta epäröin niiden ottamista samasta syystä eli ajanpuutteen vuoksi.

6. En tiedä miksi aina ahdan elämäni liian täyteen. Eihän kukaan sano minulle millaista työtä minun pitäisi tehdä ja mitä minun pitäisi opiskella. Haalin jatkuvasti jotakin uutta vaikka vanhoihinkin asioihin voisi paneutua vähän perusteellisemmin. Yritän pysyä yksinkertaisuudessa, mutta huomaamattani häröilen ja tavoittelen uusia tavoitteita. Olen yrittänyt toisen kaksikymmentäyksivuotistaipaleen loppupuolella vähentää tavoitteita. Ne ovat ehkä vähän vähentyneetkin.

7. Monet ihmiset haluavat paljon matkustella. Kyllä minullakin on paikkoja, joissa haluaisin käydä, mutta voin kuolla niissä käymättäkin. Laskelmoin, miten paljon päästöjä haluan vuodessa aiheuttaa lentämällä paikasta toiseen. Sitä ei moni mieti. Minä mietin. Toisaalta käyn töissä omalla autolla, joten päivittäinen ekologinen jalanjälkeni ei ole ihan pieni sekään.

8. Tähän tyssäsi nyt itsestä kertominen. Ei tule enää muuta mieleen. Mutta mitä se sitten kertoo minusta? No vaikka, että olen niin sanottu Halki, poikki, pinoon -ihminen. Sellainen ihminen tekee kaiken rykäisemällä ja on sitä mieltä, että lyhyestä virsi kaunis. Siitä on hyötyä monesti, asiat tulevat tehdyksi melko pian. Siis ne asiat, jotka tulevat tehdyksi. Ne taas, jotka jäävät tekemättä, voivat jäädä niille sijoilleen ikuisiksi ajoiksi. Haluaisin olla pikkutarkka, mutta totuus on, että pikkutarkkuus on minusta yhtä kaukana kuin sika Pohjantähdestä. Rysääjä mikä rysääjä.

Tämä tunnustus pitäisi jakaa kahdeksalle eteenpäin. Minä haluan antaa sen kaikille lukijoilleni, joilla on oma blogi. Mielestäni jokainen on sen ansainnut. Haastan kaikki bloggailijat kertomaan kahdeksan asiaa itsestä. Olkaa hyvät!

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Eipäs jääneetkään porkkanat maahan

Olen taistellut tämän viikon bloggerin kommentoinnin kanssa. Sen takia en ole päässyt laittamaan kommenttia kenellekään enkä kommentoimaan omiakaan tekstejäni. Pahoittelut, jos en pysty jatkossakaan vastaamaan kommentteihin. Luen ne kyllä. Sain ylläpidosta jonkun vastauksen tähän pulmaan, mutta hahmottamishäiriön vuoksi en ymmärtänyt annettuja ohjeita kirjoitettuna tekstinä - varsinkin kun ne olivat englanniksi. Vähemmästäkin meinaa lannistua.

Siitäkin huolimatta tervetuloa Ilonan kammarin lukijaksi, Sarppu! Sinun blogisi Sitä tätä tota on kiinnostava, koska olin M:n (eli puolisoni) kanssa Reposaaressa kesällä ja nyt voimme lukea blogistasi Reposaaren elämämenoa ympäri vuoden. Kiitos myös Paulalle kivasta tunnustuksesta! Vastaan siihen lähiaikoina.

Lehdet ovat nyt iloisen värikkäitä. Se tuo syksyyn oman tunnelmansa. Olisi mukava kuvata ruskaa ja laittaa kuvia tänne blogiin. Jos olisi aikaa. Siitä on aina pulaa.

Mutta sain minä tänään kotonakin jotakin aikaiseksi. Minulla oli tänä kesänä porkkanamaa - niin, kyllä sitä sellaiseksi voi sanoa. Kesällä tuskailin sen kanssa, se nimittäin puski enemmän kaikenlaisia rikkaruohoja kuin vihanneksia. Minä sain pari vinkkiä ja ensi keväänä olen viisaampi. Teen kasvimaan puukehikkoon ja ostan kaupasta mullat, joissa ei ole rikkaruohojen juuria. Niin kiireiset nykyemännät tekevät.

Entisaikojen emäntä olisikin jo kummastellut, mikä minulla on kun en korjaa porkkanoita kasvimaaltani. Ennen ei ruokaa jätetty maahan mätänemään. Nyt kellään ei ole aikaa edes huomata moista asiaa. Minä valittelin anopille, että ei ole ollut sellaista hetkeä, että olisin voinut mennä keräämään porkkanat maasta. Hän totesi myötätuntoisesti, että kyllä ne vielä siellä säilyvät. Luin samalla hänen ajatuksensa: hän ajattelee, että jonkun pitäisi myös leikata tämän talon marjapuskat tietäen samalla, että se joku tuskin olen minä.
Mutta: porkkanat eivät jääneet maahan! Tänään oli Ilonan virallinen sadonkorjuutapahtuma. Se oli varsin lyhyt toimitus, kesti hädin tuskin puoli tuntia. Mutta porkkanoita tuli melkein viisi kiloa! Ei siis menneet hukkaan ne muutamat hetket, joina ennätin viljelyksiä hoitamaan.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Savusauna viimeisteli kesän/The smoke sauna completed the summer

Olen pudonnut kärryiltä, mitä täällä blogistaniassa tapahtuu. Minulla ei ole ollut pariin viikkoon hetkeä, jolloin olisin ehtinyt lukemaan toisten blogeja saati itse kirjoittamaan mitään. Tässä sitä taas ollaan. Terveyskin on yhä niin ja näin.

Tämä viikonloppu on poikkeus. Minä alan ymmärtää, että vaikka meillä ei enää ole mökkiä, johonkin pitää lähteä päästäkseen kauemmaksi jatkuvasta tekemättömien töiden listasta. Me saamme tänä viikonloppuna kunnian saunoa ystävien sata vuotta vanhassa savusaunassa.


Ensin me kuitenkin lähdemme metsään ja löydämme puoli korillista suppilovahveroita. Ne ovat usein niin piilossa, että niitä ei näe ennenkuin on vähällä astua päälle. Talon emäntä opettaa minulle oikeaoppisen tavan tehdä suolasieniä.

Me olemme vanhassa torpassa, jonka kamariin on pedattu meille makuupaikat. Tämähän on Ilonan kammari! Minä voisin jäädä tuohon keinutuoliin loppuvuodeksi tuijottelemaan ulos ikkunasta elämää miettien - sillä välin, kun en istu ihanan puuhellan ääressä puita polttelemassa ja pannukahvia keittelemässä. Kammarissa on sellaista kaikkea jännittävää, minkä tarinoita en ehdi yhdessä vuorokaudessa kuulemaan.





Paljon tarinoita kuitenkin kuulemme kun astumme savusaunan lämpöön. Minua puhuttelee saunan hiljaisuus, sillä tulen huminakin puuttuu. Saunan ulkopuolelta vilvottelupenkiltä kantautuvat saunaillan jutut. Esimerkiksi, että emännän anoppi on nuoremmalla iällään tehnyt kuhnekylpyjä saunan takana olevaan paljuun. Hänellä oli niihin oma reseptinsä, jonka mukaan hän keräsi kasveja ja liotti niitä tulikuumassa kylpyvedessä. Kylvyllä oli rentoututtava vaikutus. Mystisintä oli, että anoppi asetti kätensä kylpijän päälle ja lausui loitsuja. Näen itseni sieluni silmin sen kylvettäjän asiakkaana tässä hämärtyvässä syysillassa.




Saunaan nöyrrytään astumaan sisään, sillä matalaan ovenkarmiin lyö päänsä liian ylväästi asteleva. Matalaan oveen on savusaunassa tekninen selitys, mutta minä haluan ajatella, että täällä kukaan ei ole kukkona tunkiolla. Tittelit ja maallinen omaisuus jäävät saunan oven ulkopuolelle. Täällä saunoivat ikiaikaiset sukupolvet ennen meitä ja toivottavasti meidän jälkeemmekin.

Sitten me istumme iltaa tuvassa, jossa tavarat ja astiat kertovat muistojansa. Miehet puntaroivat maailmaa toisiaan vastapäätä  viskilasien äärellä, kunnes sauna kutsuu heitä jälkilöylyihin.
Täällä on kaikki, mitä ihminen tarvitsee.






This weekend we visited our friends´summer cottage. There´s a smoke sauna. It is the old model of the sauna. There wasn'n any pipe and when heating the sauna all the smoke got inside. That's the way our forefathers used the sauna. The heating process takes the hole day. Nowadays some people still have smoke saunas. It's meaning is mostly the mystical feeling. Inside the sauna is absolutely silent, because there's no fire any more. The walls are sooty and there's an odour of the smoke. The experience is truly comprehensive and very relaxing. We had a cozy and nice weekend with the friends.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Tynnyrisaunatunnelmaa syksyisessä hiljaisuudessa/Feeling of the outside sauna in the silence of the autumn


Olemme saunoneet koko kesän tynnyrisaunassa. Se on lämmennyt lähes joka päivä. Ensi kesänä toivon mukaan alkaa uusi rantasaunaprojekti. Siitä huolimatta tynnyrissä on oma tunnelmansa. Varsinkin syksyllä hämärässä, kun järven vesi on jo kylmää saunominen on erityisen rentouttavaa. Käymme saunassa monesti niin myöhään, että jäät ovat jo järvessä. Yhtenä vuonna jaksoimme hakata avantoa uuteenvuoteen asti.


Meidän tynnyri on jo aika paljon elämää nähnyt ja maalitkin siitä ovat jo kuluneet. Kaikkin on kovin yksinkertaista. Saunomisen tunnelmaa sävyttävät myrskylyhdyt ja niiden tuoksu. Hiljaisuuden rikkoo jokunen linnun ääni ja kalojen pulahteltu.


Hyräilen Tove Janssonin tekstiin perustuvaa Höstvisaa.

http://www.youtube.com/watch?v=R6_EcaDOG18

Kas pimeähän saa sitä ajattelemaan,
mitä muuten ei muistaisi lainkaan.
Nyt muistan miten paljon mä tehdä tahdoinkaan,
miten vähän siitä aikaan mä sainkaan...


This is our little sauna by the lake. We go there till the late autumn and we also swim in the ice-cold water.  Usually when the lake freeze up, we keep up the hole in the ice. In the middle of the winter the width of the ice will get down to the bottom of the lake because the water´s so low.

There´s a special feeling when going to outside sauna in the autumn. The song in the link is based on the text of Tove Jansson, Finnish-Swede author. It tells about the darkness and the cooling weather of the autumn and miss of love.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Onko nyt se kesän viimeinen päivä?/ Is this the last day of the summer?



Vielä tänään saattoi juoda aamukahvia terassilla. Eilen saunoimme ja uimme tynnyrisaunalla. Meilläkin oli pienet venetsialaiset, vaikka sisämaassa asummekin. Vesi oli aivan lämmintä. Onkohan nyt se kesän viimeinen päivä.


Väsynyt puu on etuajassa lehtien kellastuttamisessa. Nuoret koivut vielä antavat lehtensä vihertää kesän viimeisissä tuulahduksissa. Väsyneellä puulla prosessiin menee kaiketi enemmän aikaa. Sen pitää ruveta suunnittelemaan lehtien pudotusta jo paljon ennen muita.


Minulla tulee puusta mieleen Herra Huu, joka huolestui lehtien putoamisesta ja luuli puuta sairaaksi. Hän laastaroi huolellisesti joka ikisen lehden paikalleen. Valitettavasti hän ei onnistunut muuttamaan luonnon kiertokulkua.



Minä muistin taas, että pitäisi kuunnella enemmän, mitä Buddhalla on minulle sanottavaa. Välillä en kuule sitä lainkaan. Tänään se muistuttaa, että remonttihommiin voi ryhtyä tai olla ryhtymättä. Luen kirjasta tarinan miehestä, joka teki kaikki valinnat elämässään noppaa heittämällä. Niinkin voi elää.

Viime viikonloppuiset liljat jatkavat vielä hetken kukoistustaan, vaikka terälehtiä onkin jo tipahdellut.



Yesterday we went to sauna by the lake and this morning we ate breakfast outside. Summer´s soon over and the old birch has already begun dropping the leaves. I´m trying to hear Buddha, what´s the best way to spend this unique day.