sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Jouluvaloja ja enkeleitä

Nyt on uudet "jääpuikkovalot" hankittu! Pajupallo sai myös valaistuksen.

Enkelit ovat tulleet esiin kuten aina joulun alla, samoin tontut. Enkeli tarkoittaa minulle suojelusenkeliä. Suomalaisista yli puolet uskoo enkeleihin.

Jo antiikin Kreikassa uskottiin siihen, että jumalat lähettävät jokaisen ihmisen suojaksi hengen. Myös varhainen kirkko levitti oppia suojelusenkelistä. Raamatustakin löytyy yksittäisten kohtien lisäksi esikuvia, jotka tukevat suojelusenkeliajatusta. Kristillisellä kulttuurilla ei kuitenkaan ole monopolia enkeleihin. Juutalaisuus, islam ja monet antiikin ajan uskonnot sekä uudet liikkeet, kuten New Age, viittaavat usein enkeleihin.

Uskonpuhdistuksen jälkeen sekä protestantit että katoliset vahvistivat ajatusta suojelusenkelistä. Meidän kirkoissamme enkelit ovat koristaneet 1600-luvulta lähtien alttareita, saarnastuoleja, lehtereitä ja kattoja. 1800-luvulla levisi koteihin maalauksena, painokuvana tai ristipistotyönä enkelitaulu, jossa valkopukuinen enkeli saattaa poikaa ja tyttöä rikkinäisen sillan yli keskellä synkkää korpea. http://www.mtv3.fi/helmi/kuudesaisti/artikkeli.shtml/594724?kuudesaisti-tarua_vai_totta-enkelit

Suojelusenkeli

Mä katsoin yhtä kuvaa monta lapsuuteni iltaa.
Siinä kaksi pientä lasta kulki vaarallista siltaa.
Heitä uhkas metsän pimeys ja synkkä virta pyörteinen.

Mut ei hätää, heitä suojas enkeli valkosiipinen.

Kun tänään katson sinuun, ja sua uneen tuuditan
muistan päivän leikit, kuinka sua rakastan.
Sä olet tosi pieni ja mä melkein toivoisin
että rinnallesi saisit samanlaisen enkelin.


Kohta ryntäät maailman ruuhkaan,
näet varjoja ja aurinkoa,
tee mitä teet, mut älä sielullesi vahinkoa.
Sillä haavat nuo ei parane,

vaik isi kuinka puhaltais,
siksi toivon että enkelini jostain suojaa sais.


Tuota lapsuuteni kuvaa vielä hetken muistelen,
on harmaantuneet värit enkelin,

repaleiset siivet sen.
Voi jospa voisin paikata edes laudat lahoimmat
tuon sillan, jonka yli kaikki lapset kulkevat.

 
- Mikko Alatalo & Harri Rinne

maanantai 22. marraskuuta 2010

Valoa ja vähän iloakin

Etsiskelen kaappien uumenista jouluvaloja. Viime vuonna kai ostin yhdet, loput ovat vanhoja. Osa lampuista palaa, osa ei. Olen niin epätekninen ihminen, etten tiedä, mistä saan vaihtolamppuja. Minulle on kerrottu, että led-lamppuja ei voi vaihtaa ja näin ollen lamppujen lakattua toimimasta ne ovat sitä myöten selvät. Olen joutunut osaksi kertakäyttökulttuuria. Joulu ei tule ilman jouluvaloja, mutta minun on ostettava lähes joka joulu uudet valot.

Löydän kaapista epämääräisiä vyyhtejä, joiden selvittelyyn kuluu puolet vapaapäivästä. Yhdet toimivat ensin vain puoliksi, mutta sitten loputkin lamput heräävät eloon. Olohuoneen vanhaan ikkunakehikkoon saan aseteltua verhoiksi sydänlamput. "Home is where your story begins" -teksti herättää minussa lämpimiä ajatuksia. Aavistus joulun tunnelmaa kodissa, jonka nurkissa vaanivat villakoirat. En ole näkevinäni niitä.

Ulkovaloviritys ei onnistu yhtä hyvin. Valot, joista palaa vain noin kymmenen viidestäkymmenestä eivät enää saa aikaan näyttävää tervetulotoivotusta vieraille.

Lähden pojan kanssa ostamaan CD-hyllyjä nimeltämainitsemattomaan ruotsalaiseen sisustusjättiin. Kenties sieltä mukaan lähtevät myös kauniimmat jouluvalot ja muuta rekvisiittaa ja tyytyväisempi olo vatsa täynnä lihapullia...

lauantai 20. marraskuuta 2010

.Riittämättömyys


Pitkän työrupeaman aikana kaikki on jäänyt tekemättä, myös bloginpitäminen. Ensimmäinen vapaapäivä on tuskaa. Koti ei ole rentouttava lepopaikka vaan työleiri, jossa jokainen nurkka tursottaa mikä mitäkin. Keittiön kaappeja ei voi avata, koska ne ovat täynnä roinaa kuten muovirasioita, lasipurkkeja, kauppakasseja ja niin edelleen. Paperinkeräyskoriin ei niinikään mahdu enää yhtäkään mainoslehteä. Kun laitan käteni pöydän alle koria tyhjentääkseni, sen alta paljastuu hiirien salakäytävä. Käytävää on hiipinyt viikkojen varrella ehkä sekin hiirivainaa, jonka bongasin hajun perusteella roskiskaapin loukusta. Ja kun lähden pois keittiöstä, vastaan tulevat pyykit, joista osa on pestyjä, osa pesemättömiä. Automaattisesti kaappiin meneviä vaatteita ei tässä teknologiahuumassa kukaan vielä ole keksinyt.

Uusi järjestelmäkamera ei auta sisustuskuvien ottamisessa, kun mikään paikka ei kuvaamista kestä. Vain sisustuslehtien mallitarinat kertovat minulle, millainen olisin, jos olisin ihanista asioista ja pullantuoksusta kodin henkeä rakentava lempeä äiti. Todellinen äiti. Minulla on ollut tämä tunne ennenkin, koska kyltti on jostakin tarttunut mukaani. Se toimii varoitusmerkkinä eteisessä: tervetuloa, mutta sisään astuminen omalla vastuulla.