keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Kiireessä mietittyä

Minun jouluni kesti kolme päivää ja se vietettiin mummolassa. Kiireet jatkuivat sen jälkeen siitä mihin ne ennen joulua jäivät. Lupaan laittaa hauskan saunatonttukuvan blogiini heti kun saan otettua joulukuvat kamerasta koneelle.

Eräs tuttava ihaili minua, että minulla on aikaa ja innostusta bloggaamiseen. Se kaikki on harhaa, aikaa ei oikeasti ole. Ehkä haluan pitää tästä kiinni, koska kirjoittaminen on mielekästä tekemistä, jota haluaisin harrastaa enemmänkin. Blogata voi silloin kun itselle sopii. Ja miksi pitäisin vain omaa päiväkirjaa, jos tututkin voivat verkossa lukea, mitä minulle kuuluu? Sen verran täytyy ottaa takaisin, että blogiin jäävät kaikkein syvimmät vuodatukset kirjoittamatta. No, se siitä.

Minun piti alunperin pitää sisustusblogia. Olen useiden sellaisten lukija. Pian huomasin, että minulle ei riitä pelkästään uusien koristeiden ja jouluaskartelujen kuvaaminen. Tai sen kertominen, että vaihdoin liinavaatteet ja ompelin uudet verhot. En tiedä onko minusta sisustusblogin pitäjäksi ollenkaan, koska kaikesta pitää mielestäni löytyä jokin muukin merkitys ja tarkoitus - niin työstä, kodista kuin blogistakin.

Luin kuitenkin taas joulun alla sisustuslehtiä ja yhdestä lehdestä löytyi tämä kuva. Lähde pitää mainita vaikka mainostaa ei saakaan: lehti oli Maalaisunelma 10/2010. Tähän makuuhuoneeseen mielellään lysähtäisin saman tien nukkumaan satavuotista unta heräten ehkä toisessa ajassa keskiaikaisena prinsessana. Ihan rälssirouvan asemakin riittäisi.

lauantai 18. joulukuuta 2010

Vietimme tänään Omaa Joulua

Yrittäjä-äidin jouluvalmistelut sisältävät kiireessä tehtyjä lahjaostoksia, jonkinlaista työ- ja lahjalistaa kalenterin välissä sekä maltillisesti hoidettua joulusiivousta. Periaatteena on, että korjataan ensin se, mikä eniten ärsyttää ja sitten tehdään, mitä ehditään. Sen verran kuitenkin ehdin, että joulutervehdykseksi tutuille ja naapureille keitin mehua marjoista, joita elokuussa kiireessä nakattiin pakkaseen.

Uusperhe viettää välillä joulua erillään. Siksi vietimme tänään niin sanottua "Omaa Joulua". Kävimme pojan joulukonsertissa ja söimme hyvin. Joulusiivokin tuli päivällä tehtyä, tosin kaikki komeroiden perukat eivät siivousta nähneet.

Siinä se kuitenkin illalla edessämme oli: tuoksuva joulukuusi, siistihkö koti ja pöytä katettuna. Lapsista otettiin Se Perinteinen Joulukuva. Olen kerännyt niitä monikuvakehykseen vuosien varrelta. Niin - kohta ei enää voi puhua lapsista vaan aikuisista. Niin monta mutkaa kuin matkassa onkin ollut, vieläkin tämä kokoonpano koossa on.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Jään taidetta ja muuta ihmeteltävää

Havaitsin tänään keittiön ikkunasta terassilla olevan lyhdyn lasissa aivan tähden muotoisen jääkiteen. Jostain syystä kaikki näyttää aina kameralla kuvattuna aivan erilaiselta kuin silmällä katsottuna. Tässä se jäätähti kuitenkin on ikuistettuna.

Sain viime jouluna lahjaksi orkidean, joka kukki noin neljä kuukautta. Olen hoitanut sitä ohjeiden mukaan: joka viikko tai ainakin joka toinen viikko ruukku upotetaan veteen, mutta vesi ei saa jäädä seisomaan ruukkuun tai sen alle. Ohjeiden kurinalainen noudattaminen on johtanut siihen, että kukka on tehnyt lupaavan näköisiä silmuja tai nuppuja. En vielä tiedä, tuleeko pienemmistä silmuista mitään, sillä kasvu on äärimmäisen hidasta. Yksi selvä nuppu kuitenkin jo on ja se kasvaa. Jouluna tuskin vielä kukkaa näemme, mutta ehkä tammikuun puolella kukkiminen alkaa.


Orkidean kasvatuksessa on paljon buddhalaista filosofiaa. Ennen kaikkea vaaditaan kärsivällisyyttä. Minä en ole sen asian suhteen paras mahdollinen puutarhuri. Ehkä tuon orkidean tarkoitus onkin opettaa minulle pitkämielisyyden taitoa ja nyt se palkitaan. Katson oppineeni sitä vain pari askelta, matkaa on vielä jäljellä ennen kuin saavutan buddhalaisen tyyneyden. Jotenkin tuo kukka on ollut minulle viime viikkoina pieni ihme. Jos kärsivällisyyteni edelleen lisääntyisi, mitähän hyvää siitä voisi seurata...

.Rapsakka ulkoilusää

Laku on nelivuotias cavalier-narttu. Se saapui luokseni kohtalon sanelemana pari vuotta sitten ja tuli jäädäkseen, vaikkei se alunperin ollut tarkoitus. Itse en olisi välittänyt tuollaisesta villimmästä tapauksesta vaan haaveilin ihan toisenlaisesta koirasta. Vieläkin on totuttelemista, sillä pari viikkoa sitten päätös sen jäämisestä meille tehtiin lopullisesti. Jostain syystä koirat valitsevat minut ennen kuin minä ehdin tehdä mitään. Haluaisin joskus vielä mennä kenneliin ja sanoa: tuo pentu on minun.

Koiran koulutus ja valokuvaus eivät oikein hyvin sovi yhteen. Laku karkailee, jos sen päästää irti. Yritin opettaa rannassa luoksetuloa. Heti kun kiinnitin huomion kuvaamiseen, se säntäsi jäälle päin. Jos jää olisi heikko, en uskaltaisi pitää sitä irti. Onneksi se tulee herkkujen toivossa nyt jo luokse eikä lähde kauaksi.

Näin kovemmalla pakkasella on hyvä päästää se vähän juoksentelemaan, koska pitkä lenkki olisi liikaa. Se on niin innoissaan, että paikalla pysyminen kuvaamisen ajan on mahdoton tehtävä.

Pari kuvaa saunarannasta ja rantakodalta sentään sain otettua. Minulle tulee tällaisella säällä mieleen Reidar Särestöniemen maalaus Huurrekoivut.

lauantai 4. joulukuuta 2010

Tavaratarina

Minulla on ristiriitainen suhde tavaroihin. Kaupat ovat väärällään kaikkea ihanaa ja "ihanaa" - aivan kaikki krääsä ei miellytä minua. Esineellä pitäisi olla jokin käyttötarkoitus.

Eilen ostin rautakorin, joka oli "ihana" mutta ongelmani oli, mitä koriin laittaisin. Miksi tarvitsen korin, jos en tiedä mitä varten? Samaan aikaan korviini kantautui kaupan kuulutus: "Jos sinun on vaikea keksiä lahjaa ihmiselle, jolla on jo kaikkea, käytä kauppaketjumme lahjakonetta! Se auttaa sinua keksimään ystävillesi sopivat lahjat!" Olo oli taas kuin surrealistisessa elokuvassa. Minä seison tässä miettimässä, mitä voisin tehdä tällä ihanalla rautakorilla ja kuulen, että minun ei tarvitse väkisin enää keksiä, mitä antaisin heille, joilla on jo ihan kaikkea, vaan kauppaketju tekee tuon ikävän työn minun puolestani! Kori lähti mukaani ja päätin säilöä siinä erivärisiä tuikkukynttilöitä. Kauppaketju voisi miettiä nämäkin asiat etukäteen.

Minulle on siis tärkeää, että tavaroilla on jokin käyttötarkoitus. En voi ostaa tavaraa vain siksi, että se on kiva. Toinen kotini tavaroiden mahdollinen perustelu on tavaraan liittyvä tarina. Viime kesänä pelastin appiukon verstaalta vanhan pakkauslaatikon. Siinä on todennäköisesti toimitettu joitakin koneen osia. Jynssäsin laatikon puhtaaksi liasta ja rasvasta ja tein siitä hyllyn "ihanille" lehdilleni. Anoppi ei tainnut oikein ymmärtää minun vintage-löytöäni - hakea nyt likaisesta konetallista joku vanha loora ja laittaa se olohuoneeseen.

Minua mietityttää laatikon tarina. "Kiitotavara"-lappu kertoo, että laatikko on varmasti sisältänyt jotakin tärkeää, jolla on kiire. Laatikossa lukee "Made in USSR". Kirjoitettiinko se tosiaan Neuvostoliitossa englanniksi? Sieltä laatikko kuitenkin on Suomeen tullut, jos tuota tekstiä on uskominen. Joku ihminen on sen tehnyt, sillä naulat on hakattu käsin eikä millään nykyaikaisella naulapyssyllä. Kuulen korvissani jokaisen iskun. Oliko se ihminen onnellinen? Vai onkohan näitä laatikoita tehty vankilassa? Näen harmaapukuisen miehen kokoamassa laatikkoa. Paljonko mahtoi olla hänen palkkansa, jos hän nyt ylipäätänsä on saanut palkkaa. Tuskin hänen mieleensä on tullut, että joku rouva jossakin tekee vielä laatikosta designia. Mutta työn jälki puhuttelee minua tässä laatikossa monella tavalla: työ, se, miten laatikko on tehty kuin myös se työ, mihin sen tekeminen on liittynyt. Käsityö. Hyvä työ. Kestävää tavaraa.

Menen jatkamaan lauantaisiivousta, joka jäi kesken, kun rupesin taas hörhöilemään.


sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Jouluvaloja ja enkeleitä

Nyt on uudet "jääpuikkovalot" hankittu! Pajupallo sai myös valaistuksen.

Enkelit ovat tulleet esiin kuten aina joulun alla, samoin tontut. Enkeli tarkoittaa minulle suojelusenkeliä. Suomalaisista yli puolet uskoo enkeleihin.

Jo antiikin Kreikassa uskottiin siihen, että jumalat lähettävät jokaisen ihmisen suojaksi hengen. Myös varhainen kirkko levitti oppia suojelusenkelistä. Raamatustakin löytyy yksittäisten kohtien lisäksi esikuvia, jotka tukevat suojelusenkeliajatusta. Kristillisellä kulttuurilla ei kuitenkaan ole monopolia enkeleihin. Juutalaisuus, islam ja monet antiikin ajan uskonnot sekä uudet liikkeet, kuten New Age, viittaavat usein enkeleihin.

Uskonpuhdistuksen jälkeen sekä protestantit että katoliset vahvistivat ajatusta suojelusenkelistä. Meidän kirkoissamme enkelit ovat koristaneet 1600-luvulta lähtien alttareita, saarnastuoleja, lehtereitä ja kattoja. 1800-luvulla levisi koteihin maalauksena, painokuvana tai ristipistotyönä enkelitaulu, jossa valkopukuinen enkeli saattaa poikaa ja tyttöä rikkinäisen sillan yli keskellä synkkää korpea. http://www.mtv3.fi/helmi/kuudesaisti/artikkeli.shtml/594724?kuudesaisti-tarua_vai_totta-enkelit

Suojelusenkeli

Mä katsoin yhtä kuvaa monta lapsuuteni iltaa.
Siinä kaksi pientä lasta kulki vaarallista siltaa.
Heitä uhkas metsän pimeys ja synkkä virta pyörteinen.

Mut ei hätää, heitä suojas enkeli valkosiipinen.

Kun tänään katson sinuun, ja sua uneen tuuditan
muistan päivän leikit, kuinka sua rakastan.
Sä olet tosi pieni ja mä melkein toivoisin
että rinnallesi saisit samanlaisen enkelin.


Kohta ryntäät maailman ruuhkaan,
näet varjoja ja aurinkoa,
tee mitä teet, mut älä sielullesi vahinkoa.
Sillä haavat nuo ei parane,

vaik isi kuinka puhaltais,
siksi toivon että enkelini jostain suojaa sais.


Tuota lapsuuteni kuvaa vielä hetken muistelen,
on harmaantuneet värit enkelin,

repaleiset siivet sen.
Voi jospa voisin paikata edes laudat lahoimmat
tuon sillan, jonka yli kaikki lapset kulkevat.

 
- Mikko Alatalo & Harri Rinne

maanantai 22. marraskuuta 2010

Valoa ja vähän iloakin

Etsiskelen kaappien uumenista jouluvaloja. Viime vuonna kai ostin yhdet, loput ovat vanhoja. Osa lampuista palaa, osa ei. Olen niin epätekninen ihminen, etten tiedä, mistä saan vaihtolamppuja. Minulle on kerrottu, että led-lamppuja ei voi vaihtaa ja näin ollen lamppujen lakattua toimimasta ne ovat sitä myöten selvät. Olen joutunut osaksi kertakäyttökulttuuria. Joulu ei tule ilman jouluvaloja, mutta minun on ostettava lähes joka joulu uudet valot.

Löydän kaapista epämääräisiä vyyhtejä, joiden selvittelyyn kuluu puolet vapaapäivästä. Yhdet toimivat ensin vain puoliksi, mutta sitten loputkin lamput heräävät eloon. Olohuoneen vanhaan ikkunakehikkoon saan aseteltua verhoiksi sydänlamput. "Home is where your story begins" -teksti herättää minussa lämpimiä ajatuksia. Aavistus joulun tunnelmaa kodissa, jonka nurkissa vaanivat villakoirat. En ole näkevinäni niitä.

Ulkovaloviritys ei onnistu yhtä hyvin. Valot, joista palaa vain noin kymmenen viidestäkymmenestä eivät enää saa aikaan näyttävää tervetulotoivotusta vieraille.

Lähden pojan kanssa ostamaan CD-hyllyjä nimeltämainitsemattomaan ruotsalaiseen sisustusjättiin. Kenties sieltä mukaan lähtevät myös kauniimmat jouluvalot ja muuta rekvisiittaa ja tyytyväisempi olo vatsa täynnä lihapullia...

lauantai 20. marraskuuta 2010

.Riittämättömyys


Pitkän työrupeaman aikana kaikki on jäänyt tekemättä, myös bloginpitäminen. Ensimmäinen vapaapäivä on tuskaa. Koti ei ole rentouttava lepopaikka vaan työleiri, jossa jokainen nurkka tursottaa mikä mitäkin. Keittiön kaappeja ei voi avata, koska ne ovat täynnä roinaa kuten muovirasioita, lasipurkkeja, kauppakasseja ja niin edelleen. Paperinkeräyskoriin ei niinikään mahdu enää yhtäkään mainoslehteä. Kun laitan käteni pöydän alle koria tyhjentääkseni, sen alta paljastuu hiirien salakäytävä. Käytävää on hiipinyt viikkojen varrella ehkä sekin hiirivainaa, jonka bongasin hajun perusteella roskiskaapin loukusta. Ja kun lähden pois keittiöstä, vastaan tulevat pyykit, joista osa on pestyjä, osa pesemättömiä. Automaattisesti kaappiin meneviä vaatteita ei tässä teknologiahuumassa kukaan vielä ole keksinyt.

Uusi järjestelmäkamera ei auta sisustuskuvien ottamisessa, kun mikään paikka ei kuvaamista kestä. Vain sisustuslehtien mallitarinat kertovat minulle, millainen olisin, jos olisin ihanista asioista ja pullantuoksusta kodin henkeä rakentava lempeä äiti. Todellinen äiti. Minulla on ollut tämä tunne ennenkin, koska kyltti on jostakin tarttunut mukaani. Se toimii varoitusmerkkinä eteisessä: tervetuloa, mutta sisään astuminen omalla vastuulla.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Sielun metsä

Minua puhuttelevat nämä Aulikki Oksasen laulun sanat Loirin uudelta levyltä Skarabee.

Villit sanoivat

villit sanoivat: tätä metsää älä koskaan myy
anna kuolla sen, mikä hiljaa rämettyy
ja palaa sen, mikä syttyy itsestään
mutta sielusi sisintä korpea
älä luovuta kellekään

sillä ilman metsää olet autio
sateesta harmaa hakkuuaukio
et löydä unta, taikaa, vaistoja
vain kaavoja ja muotopuistoja

ja tahdot takaisin sen, mikä soi
sen, mikä häikäisee ja kipunoi
ne sielussa syttyvät unikot
joissa aurinko leimahtaa
ja sokeitten aikojen lepakot
jotka osaavat suunnistaa

villit sanoivat: säästä meidät vaikket näkisi
sitä silmua, joka tahtoo latvaksi
tai alkua joka syntyy lopussa
joukse vapaana, omilla jaloilla
näillä metsän poluilla

lauantai 30. lokakuuta 2010

Heinäseivästaidetta


Vanhalta maatilalta löytyy entisaikojen romua, nykyajan aarteita kuten heinäseipäitä. Niistä saa esimerkiksi mukavannäköiset lyhtytelineet tien varteen. Lisäksi rakentelin vuosia sitten tekemästäni, vähän hörsähtäneestä pajupallosta koristeen.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Pentikin lumoissa

Lainasin kirjan Pentik - koti. Kirjan esipuheessa sanotaan: "Pentik kuvaa sisustustyyliään moderniksi maalaisromanttiseksi tyyliksi, jossa skandinaavien selkeys yhdistyy klassisen tyylin rentouteen." Tunnistan tässä lauseessa itseäni, eikä kyse ole skandinaavisesta modernismista vaan selkeydestä.

Nyt huomaan, että olen äskettäin julistanut tämän blogin mainoksista vapaaksi. Mutta jos mainostaja on julkaissut sisustuskirjan, se kelpuutetaan... Skannasin joitakin kuvia, jotka miellyttivät. Palanen unelmien taloa.

Lähde: Jokela, A., Hemminki, K. & Harjama, A.(2007) Pentik.  Koti/At Home. Keuruu: Otava.




tiistai 26. lokakuuta 2010

No johan on markkinat!

Olen aika uusi bloggaaja enkä selvillä kaikista blogintekemisen koukeroista. Olen kuullut että ruotsalaiset nuoret tytöt tienaavat blogeillansa julkaisemalla muotijuttuja ja mainoksia.

No, myöhäinen lintu kun olen, satuin lukemaan vasta tänään Aamulehden sunnuntain asialiitettä, jossa oli juttu blogeilla tienaamisesta. Siinä kerrotaan, että niin muodista ja vaatteista kirjoittamalla kuin millä tahansa muullakin ihmisiä kiinnostavalla asialla saa kerättyä blogiinsa niin paljon yleisöä, että markkinavoimat suoltavat pankkitilille joka kuukausi 100-400 euroa. Bloginperustamisen kultaisia sääntöjä:
1. Kehitä hyvä idea
2. Älä käytä ilmaisblogipalveluiden alustoja
3. Mieti avainsanoja, jolla hakukoneet löytävät blogisi
4. Kirjoita asioita, jotka kiinnostavat kohderyhmääsi
5. Verkostoidu kaupallisten toimijoiden kanssa, jotta he maksaisivat, kun mainostat blogissasi
6. Menestyvän blogin kasaaminen vaatii paljon aikaa, kärsivällisyyttä ja asiantuntemusta blogattavasta aiheesta. Loppukaneettina sanotaan, että mainokset saattavat kyllä ärsyttää lukijoita.

Olen näköjään aivan pihalla näistä menestyvän bloggaajan nikseistä. Tavoitteeni blogin pitämisessä ovat täysin päinvastaiset:
1. Minulla ei ole ideoita, ainakaan hyviä. Kerrankin saa kirjoittaa mitä huvittaa.
2. Alustoista en kyllä menisi mitään maksamaan, ei tämä sen väärti ole.
3. Ei haittaa vaikka hakukoneet eivät löydä minua, luultavasti blogiani ei löydä monikaan ellen kerro sen osoitetta.
4. Ja minähän kirjoitan omassa blogissani mitä haluan, se on lukijan ongelma, jos ei kiinnosta.
5. Julistan tämän blogin mainoksista vapaaksi!
6. Minulla ei ole aikaa, käsivällisyyttä eikä asiantuntemusta sillä tiedän paljosta vähän mutta vähästä en paljoakaan.

Näin oli näreet tänään. Menen takaisin syömään pakkasesta iltapalanälässä kaivelemaani lohipiirakkaa, viimeistä konkreettista muistoa kesän keskiaikajuhlista. Tässä kuva turnajaisista.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Mökki talviunille

Luultavasti vuoden viimeinen viikonloppu mökillä. Laitoimme paikat kuntoon talven tuloa varten. Lauantaina meni muutama tunti lämmittäessä. Tänään kun olimme lähdössä, se oli jo mukavan lämmin. Haikeus tuli! Aivan kuin mökillä olisi sielu. Miltä siitä tuntuu kun ihmiset ensin tulevat ja tuovat mukavan kotoisan lämmön mukanaan, sitten lähtevät ja jättävät sen taas yksin kylmilleen? Mies sanoo, että se menee talviunille. Ehkä se vain hyväksyy asian tyynesti.

Suppilovahveroita löytyi vielä vähäsen. Ei kovin hyvä vuosi niiden kannalta. Mustia torvisieniä kasvaa yhdessä ainoassa paikassa: jos sellaisen paikan löytää, kannattaa se painaa mieleensä.

torstai 21. lokakuuta 2010

Sisustaminen...

...on ollut intohimoni jo teini-ikäisestä. Muutin huoneeni järjestystä aina sunnuntaisin, kaivelin maatilan aittojen kätköistä kaikenlaista roinaa josta rakentelin milloin mitäkin. Ratkaisut olivat välillä onnistuneita, välillä melko absurdeja.

Oma koti on minulle edelleenkin tärkeä, erityisesti se mitä se sisältää. Se ei saisi sisältää kasoja, ei likaa, ei pyykkiä, ei levottomuutta, ei pölyä... Mutta kotini sisältää tuota kaikkea. Sen lisäksi olen edelleen haalinut vanhaa kamaa siinä määrin, ettei kotiini oikeastaan mahdu uusia huonekaluja, mitä nyt jokunen Ikeasta ostettu sivupöytä tai hylly.

Sisustamiseen liittyy minulla arvoja: kestävä kehitys, perinteet, luonnonläheisyys... siksi trendien tai sisustusoppaiden sanoma on mielestäni liian markkinahenkinen. Osta osta osta, krääsää tarjolla!

Ihanin talo, jossa olen käynyt, on Kalela Ruovedellä. Siitä on lähtenyt liikkeelle haave mökistä tai talosta, jossa olisi kansallisromanttista tunnelmaa. Sitä odotellessa yritän etsiä lehtijuttuja ja kuvia, joissa olisi jotakin siihen viittaavaa. Niitä löytyy yllättävän vähän tässä ranskalaisen maalaisromantiikan hurmiossa.
Haapa on kaunis, veistoksellinen puu. Haluaisin olla kuin se. Sen runko on suora ja pitkä ja sen lehdet ja oksat ovat kauniita kaikkina vuodenaikoina. Sanotaan, että joku vapisee kuin haavanlehti. Sen voi nähdä, kun tuuli osuu syksyllä irtoamassa olevaan lehteen. Olemme ymmärtäneet vapinan merkiksi heikkoudesta mutta kun katsoo haapaa, se ei näytä heikolta vapistessaan. Vapina ihmisellä on keino purkaa itsestään stressin tai pelon tunnetta. Olemme antaneet sille liian negatiivisen merkityksen.

Olen Ilona ja tässä blogissa kerron haaveistani, harrastuksistani ja mukavista kokemuksista. Yksi haaveeni on hidastaa elämääni, jotta minulla olisi aikaa pysähtyä erilaisten asioiden äärelle. Se on vaikeaa.

Mikä sinua viimeksi puhutteli? Minua puhuttelee kynttilä syksyisen pimeänä aamuna, kun ulkona sataa tai tuulee. Tekee mieli käpertyä peiton alle. Haluaisi olla hiiri tai sammakko, joka pitää sadetta raparperin alla. Myös ihminen tarvitsee turvapaikkaa.